Ajatuksissani palaan noihin öihin, yritän kirjoittaa siitä, miltä tuntuu nukkua samalla vuodesohvalla kuolevan äidin kanssa, mutta ajatukseni juuttuvat asuntoon, hänen tuoksunsa ja televisioon. Luulen, että ajatusten sotkeutuminen johtuu siitä, ettei ahtaassa pienessä tilassa ole mahdollista erottaa kirjaimia. Sitä voi kuvailla raskaaksi mykkyyden tunteeksi, se oli nimenomaan mykkyyttä. Asetuin makuulleni seinän viereen ja jännitin koko vartaloni niin, etten edes hipaisisi nukkuvaa äitiä turhaan. Asetuin makuulleni ja jähmetyin horrokseen. Helmikuiset yöt ovat niin sameita. En ole koskaan pitänyt helmikuusta, jonka taivas kietoutuu sameaan, haaleaan harsoon. Oksana Vasjakina: Haava Otava 2023 alkuteos Рана 2021 suomentanut Riku Toivola kannen kuva Rijksmuseum, Amsterdam ("Kurjenmiekka", tuntematon 1817) 261 sivua Runoilija Oksana Vasjakinan esikoisromaani Haava keskittyy kuolemaan. Kertojan äiti kuolee ja on kuollut, ja tytär matkustaa tuhkauurnan kanssa Siperiaan haudatakse...