Ihanaa, tammikuu on melkein jo ohi, vain tunteja siitä enään jäljellä. Päästään helmikuuhun, se on jo paljon lähempänä kevättä kuin tammikuu koskaan.

Nuo lumimaisematkin pysyneet ihan ennallaan ainakin havupuissa, lehtipuista jo tuuli vähän ravisteli pois. Kesän lenkkipolut ovat paksun lumikerroksen alla eikä sinne huonhenkisen parane mennä kahlaamaan, olkoot,, menään sitten vain maantien reunaa. Se vain harmittaa kun ei voi Himmua päästää irti vapaasti juoksemaan kun ei päästä poluille.
 Järvi talvipeitossaan maantieltä kuvattuna.
 Käytiin sitten lammen puolella katsomassa olisiko joku tehnyt polkua rannalle, olsi päässyt Himmu sinne juoksentelemaan. Ei ollut kuin hiihtolatu ja sitä emme l'ähteneet sotkemaan Kuvasin sitten lammenkin talviasussaan.
Ja tottakai tuo uskollinen mummun lenkittäjäkin pääsi kuvaan. meidän pörriäisellä on karvan vaihto meneillään ja turkki sen mukainen.

Ensimäinen kylvökseni. Pelakuut olivat nousseet taimelle. Muut kaikki saa vielä odottaa vuoroaan aika kauan mutta noista se kasvun ihmeen katselu pääsee alkuun.

Tämä talvi vaan menee eteenpäin vauhdilla ettei perässä tahdo pysyä. tammikuu jo yli puolivälin. On saatu lunta ja pakkastakin, No ei ole lunta vielä mitenkään liikaa eikä pakkanenkaan mitään hirmupakkasta,. mutta ihan oikeaa talvea kuitenkin. Eilen tainnutin pakkasen uunin lämmityksellä ja sen tuloksena sitten sain leivottua 16 maistuvaa sekahiivaleipää. ja lämmin tupa. joka vielä ainakin tämänkin päivän pitää sisätilan hyvinkin lämpimänä.

Uunin lämmityksetä saan kiittää hyvää naapuriani joka kesällä toi minulle hyviä uunipuita .Uskomattoman hyviä naapureita on tänne siunaantunut. Apua saa aina jos tarvii ja sanoo että nyt olsi sitä tai tätä jossa apua tarvisin. Viime talvena sairauteni aikana sen sain kyllä moninkerroin huomata.

Tää sydäntalven aika on toisaalta sellaista hiljaiseloa,ei juurikaan tule edes kameraa ulkoilutettua kun ei aina tunnu olevan mitään kuvattavaakaan, mutta kerran nyt kuitenkin otin vähän lumikuvia tienvieren metsästä Himmun kanssa kulkiessamme.
 Aamun hämärässä Himmu istahti tiehaaraan katsomaan, ketään ei näy, ei edes Lottaa, Himmun koirakaveria. Hiljainen on kylätie




Sininen hämärä ja lumi on kaunis yhdistelmä.

Tässä kun vuosi vaihtui ajattelin viimevuoden teemoja. Aina vahvemmin tulee esiin kierrätys ja lajittelu roskien kanssa. Niin hyvia asioita mutta ei ne mitään uusia asioita kuitenkaan ole. Muistan jo pikkulikkana kotona olleen sellainen pussukka seinällä keittiössä jossa oli omat lokerot monille eriaisille säästöille. Isoin osa oli lokero jossa luki papaeria, oli lokerot sitten pusseille, nyörille ja mille kaikkea, jopa niille pakettinappuloille. Kun kaupasta tultiin niin tarkasti taiteltiin kaikki käärepaperit sinne omaan lokeroonsa, samoin joka ikinen narun pätkä omaansa ja kaikki pussit sitä mukaan kun niitä tyhjeni. Niitä sieltä sitten käytettiin aina rarvittaessa. Paperit usein sitten lasten piirustus paperiksi. Tämähän oli kierrätystä parhaimmillaan. Eihän silloin ollut sellaista roskamäärää kuin nykyisin on, mutta olen ihan varma että jos jotain olisi ollut niillekkin olisi löytynyt uusio käyttöä, ei olisi huolettomasti roskiin heitetty. Joten nyky kierrätyksen juuret onkin jo kaukana menneisyydessä. Jos oli jotain sellaist paperia jota ei voinut sinne lokeroonsa taitella ne meni sitten saunan padan alle kun sinne valkeaa tehtiin.

On ihan hyvä joskus pysähtyä ajattelemaan tuota aikaa joka ei niin kamalan kaukana taaksepäin ole mutta ihan kuin eri maailmaa silloin elelttiin.

Mukavaa tammikuun loppupuolta kaikille. Toivotaan että pakkasherrakin pysyisi mukavissa asteissa eikä nyt ihan paukkupakkasia tulisi.