Erilaisia tapahtumia, uusia ja ennen koettuja.: tammikuuta 2011

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Auringon noustessa

Olimme lenkillä Himmun kanssa ja muutama kuvahan piti hangelle nousevasta auringosta ottaa.

Järven jäälle ensisäteet osuivat valaisten koko järven

Naapurin piha kauniissa valossa

Valoa ja varjoa

Pihassa sitten ihmeteltiin, vieläkö kestää pöytä ja penkit lumen painoa vai joko olisi aika alkaa kuormaa kevantämään No, katsotaan nyt vielä, miten käykään niiden.

Himmu odottamassa sisään päästäjää. tassuja jo paleltaa.

Tänään sain taas kerran todeta, että tässä on muodostunut nettiriippuuvuutta, kun netti oli poikki pitkästi yli puolenpäivän, useasti ehti jo kokeilla eikö vieläkään pelaa. Yhdistihän se lopulta kuitenkin. Tämä talvi on ollut turhankin nettipainotteista, kun tuo työpupli on pitänyt olla jäissä, niin aikaa on vierähtänyt paljon sitten koneella, kaikenmaailman juttuja tutkiessa. Nyt sen oikein huomasikin, kun useamman tunnin oli pois.

Päivä on ollut upea, aurinko paistanut täydeltä terältään ja yöllä ihan myrskynnyt tuulikin laantui. Oli kiva ulkoilla. Ja sen huomasi päivänmittaan kävelijöiden tuossa maantiellä hurjasti lisääntyneinä. kauni ilma houkuttaa ulos.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Muistoja

Eilen haeskelin piirongin laatikosta erästä kirjaa ja käsiini osuikin vanha kiiltokuva kirjani. Kymmenien vuosien takaa. Siinä sitten upposinkin tuon muistojen kirjan lumoihin. Niin monet kasvot nousivat silmien eteen lukiessani sinne kirjoitettuja muistoja. Ajattelin kaikkien kohdalla, mitähän tuollekkin kuuluu, onko enään elossakaan. Suurin osa kirjoittajista kun oli silloin minua vanhempia.
Toin sitten kirjan alakertaan ja kuvasin sieltä noita kaikkein rakkaimpia kiiltokuviani. Paljon oli vuodet muuttaneet osan värejäkin, sota-aikaa painettuina ei ehkä ollut kaikki värit niin hyviä. Koko vihkokin jo osittain lehdet irrallaan, aika on tehnyt tehtävänsä-

Kaikkein rakkain muisto on kuitenkin tuo isän kirjoittama. Olin monesti isältä pyytänyt, että kirjoittaisi ja sitten, erään kerran kun katsoin kirjaa, näin siellä isän kirjoittaman muiston, Se oli heti aarteeni ja on yhä, Ja nuo sanatkin puhutteli silloin nuorta tyttöstä. Ne jäi lähtemättömänä mieleeni.

Myös toinen muisto on rakkaasta isästäni, sain häneltä kerran rahapussin lahjaksi saatesanoilla, kun et koskaan päästä tätä pussia tyhjäksi, sinulla on aina rahaa. No, pidin siitä kiinni, enkä koko sen pussin käyttöikänä päästänyt sitä tyhjäksi, vaikka välillä siellä oli hyvin vähän rahaa, niin aina oli kuitenkin.

Kaikenlaisia muistoja toi tuo vanha kirja mieleen, niitä on kiva vielä käydä läpi uudelleenkin

perjantai 28. tammikuuta 2011

Ettei nyt ihan kukiksi menisi

On pakko laittaa noita aamun lenkkikuviakin, vastapainoksi kukille

Kotoa lähtiessä piti ottaa kuva , nouseeko se sieltä vai eikö nouse--aurinko

Naapurinkin pihassa on ihan sopivasti lunta!

Kyläseuran talolla ollut kävijät vähissä rappujen lumikuormasta päätellen. Tosiasiassa kävijät ovat käyttäneet talon toisessa päässä olevia rappuja.

Tuolla metsän siimeksessä olevassa talossa asuu yhden pikkutytön mielestä joulupukki.

Pihaan takaisin tullessa näyttää siltä, että sieltä se vaan aurinko nousee.

Vielä näkyy marjapuska sentään lumen alta. paljon vielä saa sataa, ennenkuin on kokonaan piilossa.

Nuo vähäiset aamun pilvet sitten häipyivät ja aurinko paistaa aivan kirkkaalta taivaalta. Lämpö kohosi plussan puolelle. Himmu vartioi lempipaikallaan tupaseni rappusilla, eikä tahdo sisälle saada. Siihen vielä aurinko lämmittää, niin mikäpä on koiran nauttiessa ulkoilmasta.

Uusio kukintoa

Nämä minu uudenvuoden kukat päättivät sitten vielä ilahduttaa uudestaan. Tuohon jo kukkivaan tuli nyt 6 kukkaa varteensa ja kolmaskin kukkavarsi on kovaa vauhtia kasvamassa

Ja tuossa vieressä tuo toinenkin kohta avaa kukkansa. Kunhan kestäisi pystyssä, jos kukat nytkin tulevat yhtä kerratuna ja suuret kuin silloin eka kukinnassakin

Näin ne tuo väriään tähän vielä vähän pimeään ajanjaksoon. Toivottavasti tuo nyt vielä alhaalla oleva nuppukin sieltä jaksaa nousta väriään tuomaan.

Pianhan tuota iloa ja väriä taas saa alkaa odottelemaan ulkonakin, no, ompa siihen vielä aikaa, nyt vielä vain pitää ihailla lumen tuomaa taidetta ja toivoa sen jo riittävän tälle talvelle.

Muina keväinä on tähän aikaa jo ollut sekä Chilit että paprikat itämässä, mutta nyt saa kaikki olla kylvämättä. Jos sitten jaksaisi vaikka samettiruusuja vähän kasvataa, helppoja kun ovat. Eikä vaadi niin pitkää esikasvatusta. Se vain on vaikeaa olla mitään laittamatta, kun siihen on niin kiinni kasvanut. Kevään lähestyessä alkaa kutina sormissa vaatimaan multaa kynsien alle.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Huh, mikä keli

Huh. mikä keli tuolla ulkona olikaan. Ei meinannut Himmulla jalat piisata kun niin paljon uutta lunta. Ja tuonne keliin vain pitäis lähteä. Tänään on sen viimeisen silmäpistoksen aika ja jatkosta en sitten vielä tiedäkkään.

Tämän kurjan kelin johdosta oli ihan pakko nuo kukat laittaa ikäänkuin unohtaisi sitten tuon surkeuden. Toivottavasti lumet pihasta on häipyneet siksi, kun illalla kotiin tulen. Täällä oli kyllä tamän talven kovin sademäärä. ainakin meidän nurkilla.

Iloista kolan viuhketta niille, joiden pihaan tämä sade on sattunut osumaan. Itse en vieläkään saa kolaa ottaa tositoimiin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Tunnustuksia haasteeseen

Jahas, jospa ottaisin Anjan haasteen vastaan noista tunnustuksista. Alankin ne nuoruuden päivistä, tuon kuvan ottamisen jälkeen. Siihen asti olin elänyt niin suojatun lapsuuden ja nuoruuden, etten niistä löydä mitään tunnustettavaa.

Ensimäiseksi on pakko tunnustaa, olen tapojeni orja. minun on syötäva lounas kello 11 noin suurinpiirtein. päiväkahvi pitää saada 14 aikaan ja päivällisen syönti kello 17. Vain aamupalan aika voi vaihdella senmukaan kuinka milloinkin herään
.
Toiseksi olen aika itsepäinen otus. Minkä päähäni saan, sen on melkein pakko sitten toteutuakkin, muuten ei ole hyvä olla.

Kolmanneksi, no mitähän sitten. Mitähän tässä oikein uskaltaakaan tunnustaa? No sen nyt ainakin, että olen hassuuntunut tuohon lattialla pitkänä makaavaan pieneen koiraan. Ilman sitä olisi elämä jopa tylsää.

Neljänneksi sitten tuo shoppailu. En varmaan ole ihan normaali naiseläjä, kun en missään määrin rakasta kaupassa kiertelyä vain kiertelyn vuoksi, vain silloin, jos on jotatain pakollista ostettavaa.

Viides paheeni noin tunnutusten suhteen onkin sitten tuo, kun en raaskisi mistään vanhasta luopua. Kaapissa käyttämättömiä vaatteita vaikka millä mitalla, jos vielä sattuisin lihomaan ja voisin niitä käyttää. Eihän sitä koskaan tiedä.

Kuudes paheeni tai liekö hyveeni on, että rakastaisin suklaata, mutta en kuitenkaan sitä syö. Kerran vuodessa saatan ostaa levyn Fatzerin sinistä ja säästän sitä sitten kuin muinaisjäännettä kaapissa siihen asti, kun joku tulee, jolle voin sen antaa. Ja mikä ilo, kun olen voittanut itseni ja saan sen luovuttaa pois härnäämästä minua.

Ja kun tarkkaan aattelen, koko elämäni taitaa olla tunnustuksen arvoinen. Paras tyytyä vain näihin tunnustuksiin.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Höpinää

Jäältä käsin sitten piti hiukan kuvata noita rakkaita rantojamme, niitä, joissa kesällä käymme melkein päivittäin. Pääsimme jäälle, kun joku oli ajanut siellä mönkijällä vai millä lie väkkärällä, mutta hyvät jäljet oli jättänyt, oli helppo kävellä ja Himmu päästeli menemään oikein sydämensä halusta eestaas sitä jälkeä pitkin. välillä oli kaukana järvellä ja kun kääntyi katsomaan taakseen ja näkin mummun olevan jäänyt kauas, voi sitä kiitoa millä juoksi sitten luokseni ja taas matkaan. Ihan harmittaa, kun taas luvataan uutta lunta rajusti, niin ne hyvät jäljet peittyy. Voi vaan toivoa, ett äsitten taas ajaisi uudestaan. kalamiehen jälkiähän ne.

Nythän ne ei houkuttele kulkijaa koirineen , siellä paksussa hangessa ei taitaisi kummankaan jalka oikein nopsaan nousevan

Puun latvaan istahtanut iso perhonen. No ei nyt sentään vaan varjollahan siellä joku tas kulkeekin

Sitä ihmettä Himmukin pysähtyi katsomaan, jo pörinä kiinnostaa pikkuista.

Ja sitä jäi sitten kotimatkalla mummukin vahtaamaan. Eihän nuo nyt täällä mitään ihmeitä ole, hyvin usein niitä liitelee tuossa lähitaivaalla useampiakin yhtä aikaa. Ne on niitä moottorisoituja liitäjiä, joilla tehdään pitkiäkin matkoja.

Onneksi tämä elämä taas vähän jo hymyilee, jaksaa jo Himmun kanssa vähän pidempiäkin lenkkejä tehdä, ei kuitenkaan vielä parane rynniä kovin vauhdilla eikä liian pitkälle parane mennä. Iloa se on tämäkin ulkoilu, kun punasin poskin sisälle tulee.

torstai 20. tammikuuta 2011

Sininen aamu

Aamuvarhaisella kuvattu pikkuinen kukkulan kuningas

Ja autiotaloon tähdättynä

Kaunis kuorrutus oksilla

Taipuu, vaan ei taitu

Tuomipihlajan talvikukintoa

Sinne sun tänne sinisen hämärän aikana pihapiirissä pyöriessä kuvattu

Pihlaja talvikoristeltuna

Talven kuorrutus on tässäkin puskassa

Ja pihapuita sinisessä hämärässä. Sitä jaksaa ihailla, tuota talven sinisyyttä. osaisipa sen vangita väreillä tauluksi, mutta tuo taito on suotu muille, ei minulle.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kameran ulkoiluttamista

Pitkästä aikaa otin kameran ulkoilemaan, mutta eihän sieltä sitten mitään kivaa kuvaan löytynytkään. Mutta napsin sitten edes noita lumikuvia.
Eipä houkuttele pihakeinukaan nyt istujaa. Voisi olla kylmä istunto. Ja pöytäkin penkkeineen saanut kunnon kuorutuksen.
Koivun oksat eilisen jääsateen jäljiltä vielä aivan jäisiä ja taipuneet kohti maata jään painosta. Tuonvertainen huurre ei vielä saisi mitään aikaan. Kuului vain heikossa tuulessa luonnon sinfoniaa kun puiden oksat helisivät jäisinä. Hieno ääni kyllä tuli
Muutama talven törröttäjäkin kukkamaalla vielä näkyy. ei vielä ole lumi kaikkea peittänyt alleen.
Himmukin ihailee luonnon lumisuutta ja sitten päättääkin alkaa aarretta kaivamaan. mikä lie ollut kiikarissa. mutta innolla oli menossa lumen sekaan. vai majaako oli rakentamassa?
Näin ne päivät toisensa perään iltaan ehtii ja jokainen päivä toivoo uutta, vielä vähän parempaa päivää. Mutta valo alkaa voittamaan niin mielessä kuin luonnossa.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Eteenpäin mennään

Vaikka ei tuo kunto vieläkään taivaita tavoittele, mutta parempaa tää olo jo on. Tänään kävin kaupassa asioilla ja ihan hyvin taas ajokin sujui. Takaisin ajellessani vain pääsi aurinko ihan yllättämään, niinkuin tekee talven tulokin toisinaan. Taivas repesi hetkeksi ja aurinko paistoi matalalta suoraan silmiin, Ihan oli mokomasta valoilmiöstä silmät sokeutua. onneksi tie oli niin tummaa että oli helppoa ajaa kuitenkin, tiesi, missä mennään.
Sen ajan paistoi, kun kotiin pääsin. Matkalla ajattelinkin, että lähden samantien kotiin päästyäni Himmun kanssa ulos aurinkoon, mutta mitä vielä, eipä se sitten enään paistanutkaan, vain sen hetken.

Nyt onkin sitten taas muistettava laittaa laukkuun nuo auringon suojukset että saa lasien päälle tarvittaessa laittaa. Yleensä ne siellä on, mutta karsin sieltä laukusta kamaa pois noiden lukuisten sairaalareisujen takia, en viitsinyt niinpaljon kuljettaa mukana. Tänä aamuna tuli kutsu siihen viimeiseen simään pistettävään pistokseen. Tietää taas reisua tuonne keskussairaalaan. Kolmas pistos, eikä apua yhtään vielä ainakaan. Sitten ei olekkaan tietoa mitä tekevät tuon viimeisen pistoksen jälkeen. Tekevätkö enään mitään, mene ja tiedä. Mutta kokemus se on ollut tuokin, kun neulalla silmään pistetään. Eikä se ole edes mitenkään kamalaa vaikka ensin sitä kyllä mielessään vähän kauhistelikin.

Himmu on ollut kovin leikkituulella, monasti päivässä hakee ne kaikkein parhaat, kuluneet lelut luokseni ja se tietää sitten aina hetken pallottelua. Aivan ihanaa on taas touhuta Himmun kanssa, arki sujuu rattoisasti. ja pihassa ottaa edestakaisin riemukkaita spurtteja, nauttien siinä vauhdin hurmasta. Ja katsoo pää kallellaan ,koskas se mummu heittääkään niitä keveitä lumipalloja kiinniotettavaksi. Ja heittäähän mummu.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Iltahämärässä

Lyhdyn kynttilä himmeänä näkyy lyhdyn jäisten ikkunoiden läpi. ja luntakin ympärillä.

Himmu kotipihassa illan pimeässä ja Himmun pikkujälkiä pihan koristeena.
Kotiutuminen on sujunut aivan mainiosti ja kaikki kotoiset rutiinit jo aivan kohdallaan. Leikitkin, joista pitää, on taas listalla ja mummulle tuodaan lempilelua ja sitten yhdessä taas leikki käy. On se vaan niin verratom kaveri, että tuntuu kuin omakin olo kohenisi kun kaveri on taas paikalla. niin hyvä. kun oli sen pahimman ajan siellä pentujaan hoitelemassa, en olisi jaksanut edes Himmusta huolehtia silloin sairaalasta kotiutuessani.

Tänään teimme taas hieman pidemmän ulkoiluhetken, pikkuhiljaa matkaa lisätään, mutta ei nyt ahnedita vielä. Himmukin vielä kerää voimiaan kovan koitoksen jälkeen. Päivällä ulkoillessa näimme pari oravaa puun oksalla kurkkimassa ja voi, miten mielellään Himmu olisikaan kiivennyt niiden luo sinne puuhun, seisoi puuta vasten ja hetken vain katsoi, sitten kyllä alkoi niille haukkumaan ja sittenhän ne livisti piiloon ja Himmukin malttoi matkaa jatkaa.

Oma kuntoni tuntuu aina vain hiukan paremmalta. Pääsen vähitellen kiinni tähän normaaliin arkeeni. Tätä kotihuushollia jo sujuvasti teen, kunhan en nyt ihan kaikkeen vielä ryhdy. Tuolla ulkon nyt vielä olen malttanut nuo lumet jättää rauhaan. Tänään onkin satanut vettä. Kovasti lunta lupailtiin, mutta vetenä kuitenkin sitten satoi.

torstai 6. tammikuuta 2011

Homma hoidettu

Nyt on Himmun homma hoidettu valmiiksi ja palasi sitten kotiin mummun iloksi! Vielä kerran yritin nuo villikot kuvata, mutta sepä ei ollutkaan helppoa, niin nopeita ne jo on liikkeissään. juuri, kun luuli saavansa kaikki kuvaan, olikin jo kolmikko hajonnut mikä minnekkin, todellisia villikoita.

Himmu jo itse ilmoitti jäävänsä kotiin, kasvattajan kootessa pentuja boksiin, seurasi Himmu sitä jo sylistäni eikä sitten tehnyt elettäkään mukaan lähteäkseen. Himmun tapana on tulla syliin katsomaan aina , kun meiltä joku lähtee ja sitten ikkunasta katsomaan lähtijöiden perään, niin nytkin. Auton sitten lähtiessä pihasta oli Himmu kuin ei pos olisi ollutkaan. Kaikki yhteiset rutiinin astui sillä hetkellä voimaan. Tuossa viimeisessä kuvassa näkee, miten tyytyväisen sitten veteli uniaan.

Onneksi Siellä on sitten kasvattajan koirat pentuja hoitamassa. Muksu pitää hyvän huolen leikittämisestä ja Hippu on mitä parhain opettaja pentuja isojen koirien maailmaan. Jos pennut käyvät liian villeiksi, osaa Hippu tarttua asiaan ja opettaa pennuille tapoja kääntäen ne lempeästi selälleen, opettaen siten että nyt kunnolla.

Me nyt sitten himmun kanssa palataan tähän yhteiseen arkeemme. uskon kaiken sujuvan hyvin, vaikka en vielä pääse kovin pitkille lenkeille ja Himmukin alkaa toipumisen kovasta urakastaan. Me kaksi yhdessä.
Himmu ja mummu.

En koskaan voi kyllin kiittää Himmun kasvattajaa tuosta ihanasta koirastni. Ei ole tarvinnut koskaan missään tilanteessa katua päätöstäni sijoituskoiran otosta. Kaikesta avusta saan kiittää kasvattajaa. Oli sitten ongelma mikä tahansa niin aina on apu löytynyt. Onneksi ei kuitenkaan ole mitään isoja ongelmia ollutkaan, mutta usein kuitenkin yhteyttä otin vuosien varrella ja aina apu löytyi.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Ihan pakko

oli kuvata nuo pihan puut uudelleen, kun aurinko valaisee ja huurre senkun lisääntynyt oksilla.

Vanha myllymme taustalla kurkii kotiin päin, ei näy mylläriä. vuosia on jo saanut käyttäjäänsä odotella.

Siellä ns. muorin mökki puiden lomasta kurkistelee. sekin jo asumiskäytöstä pois ollut kohta 25 vuotta. Toiminut sittemmin minulla kesäkeittiönä, jossa monet hillot, soseet ja mehut keitellyt vuosien saatossa. nyt sekin lienee loppunut tai ainakin vähiinkäynyt jo.

Kaniita ovat lumiset puut sinistä taivasta vasten. Voiko talvella enään kauniinpaa ollakkaan?

kaikkialla kauniit lumiset puut. Nämä näkyi kamarini ikkunasta , puut, jotka usein on kuviini tulleet.

Eilen päivällä pakkanen paukahteli täällä lähes 30 asteessa mutta nyt jo alle 20. Mutta kylmältä tuntuu vieläkin. Pian sentään luvataan jo paljon lämpöisempää. Pakkanenhan nuo puutkin puki paksuun huurteeseen.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Keijujen tanssit

Eilinen hentoinen lumisade oli kuin keijut olisivat pitäneet uudenvuoden tanssiaisia valkoisissa juhlapuvuissaan. norjan angervokin sai ylleen kauniin keijusateen

Lähistöllä oleva kesämökkikin sai kauniin huurteisen koivikon ympärilleen Keijujen laskeutuessa puiden oksille lepohetkelle

Pihan tuomipihlaja sai tuhannet keijut oksilleen Lepäävät siinä hetken, kunnes ensimäisen tuulenpuuskan mukana jatkavat matkaansa hangelle.

Koko luonto sai uuden valkean puvun, miten kaunis vaoi talvikin olla. En vielä päässyt kotipihaa kauemmaksi katsomaan talven ihmeitä, mutta tästä se taas alkaa- vähitellen.

Ja tässä tämän aamun auringonpimennyksestä joka meillä peittyi ohuen pilviharson taakse. Nyt jo nousee kirkkaalle taivaalle valaisten jo puiden latvat. Oi mikä kirkkaus! Nyt keijujen timantit loistavat niin kauniisti. Kun ei heti tuulisi niin saisi puut hetken pitää kauniin valkoisen huntunsa.

Edellinen yritelmä ei suostunut hallintpaneelista poistumaan, minne mahtoi siitä kuvat karata. Minulle arvoitus. Ei mahda mitään