Tänne askeleet vie suurinpiirtein joka reisulla, niin nytkin.

 Pari kukkakuvaa piti jo ottaa matkalla
Tämä oli hyvin kaunis ihan livenä, en muista ennen nähneeni.

Matkalla orkideoita katsomaan piti toki poiketa moikkaamassa vanhaa tuttavaa, Agathaa, no, eihän se nyt tuttu ole kuin kirjoista ja useasta täällä tapaamisesta patsaan kautta.








Näitä siellä on niin paljon, ettei millään voi edes kaikkea esiin laittaa, miten nautinkaan,. kun hiljaa etenen ja koko sieluni voimalla kauneutta itseeni imaisen. Onneksi kaksi kotonakin kukkii ja kolmas aloittelee, saa täälläkin niistä nauttia.





Monenlaisia muitakin kukkia siellä  kuvasin, paljon,.
Itseänikin hemmottelin, istuin paikan pikku kahvilassa ja kun sopivasti oli pikku nälkä, tilasin päivän keiton ja vielä jälkkäriksi kahvin. Ne on sellaisia pikku ylellisyyksiä reisuissa, niitä kun ei täällä sivukylällä arkeen ole tarjolla.

Sittenpä sitä taas jaksoi jatkaa kiertelyä, katsella siellä vierailleiden taiteilijoiden töitä ja vain nauttia kaikesta kauniista.
Olin kiivennyt sinne mennessäni sen jyrkän mäen ylös ja alas sitten lähdinkin toista kautta katsellen siellä maisemia, kun ei ole kiire, voi kaikessa rauhassa mennä. Vauhti ei päätä huimaa, mutta pää täyttyy mukavasti kaikesta katselusta.

Päivittäin tuli kierreltyä kaupunkia pitkin ja poikin. Yleensä päivä alkoi tästä, kun aamulla heräsin, kuvasin hänen ylhäisyytensä Teiden parvekkeen ovesta nähtynä.

Pahaisella kamerallani sain sen kuitenkin vedettyä aika lähelle nähden siellä päivän ensi säteet. Tuo palmu huojuu korkean talon katolla

Sitten matka alkoi milloin minnekkinpäin, joskus vanhaan kaupunkiin, joskus taas kohti rantakatua, toisinaan San Felipen linnan ympääristöön. Myös Taoron mäki, Sitio Litre ja la Pax tuli koluttua. Kovin usein askeleet vei tänne sataman ympäristöön ja siellä kierreltyä sitten askeleet veivät muualle.



Tässä on  askel vienyt rantakadulle ja muutama kuva on pitänyt merivesialtailtakin tullut napattua.

 Nämä pari kuvaa vähän aurinkoisemmasta päivästä altailla.

 Ja kirkon ohi kulku veikin usein
Kun aurinkoisena päivä kulkee rantakadulla ja kaipaa hetken istua varjon alla, on kuin juhlaa istahtaa Kafe de Parisin terassille ja tilata hedelmäinen smootie, ah, eikö tämä ole onnea, ihana kylmä juoma edessä ja tässä esitteessä muutama vaihtoehto. Suosikkini oli numero 2, kaikki kyllä aivan ihania. Monella paikalla siellä on kyllä oma viehätyksensä, tämä on niistä yksi

Olen saanut muutaman tälläisen tunnustuksen joihin sisältyy pieni tehtävä. Kiitos kaikille, jotka tämän minulle ovat laittaneet!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Jatkan tätä nyt eteenpäin.

Minttulille, 
Nenuselle,
Majan Mollalle,
Eevan sukkavakkaan ja 
mummelin mutinoihin

Tämä kiersi jo joskus aiemmin niin jos olette jo saaneet ei uusinta ole pahaksi, itsekin tämän jo joskus saanut.

En muista olleeni näin pitkään vähän kuin toisen asialla matkan jälkeen. kait siihen vaikutti lähtöyön valvominen, ei näin vanha oikein enään jaksa kokoyön valvomisia ja matkan rasitus päälle.

Mutta nyt jo on aikataulu niinkuin ennen. Lenkeillä käynnitkin jo sujuu meiltä molemmilta, Himmukin oli kovasti väsynyt eikä ihme, kun täällä oli sentään kavereitakin eikä sitä silloin malta elää sellaista rauhallista aikaa kuin meidän kahden arki tuppaa olemaan.






Muutama perhonen täältä Icol de los Vinosin perhosparatiisista. Voi, miten paljon niitä sieltä kuvasin. Useasti aiemminkin siellä olen vieraillut ja aina sinne menee yhtä mielellään. Ovat ihmeen kesyjä, lentelevät kädelle ja olkapäille ja niskanseutu tuntuu olevan oikein lempi pysähdys paikka.
Olipa siellä tälläinmenkin otus, joka hyvin oli maastoutunut ettei heti edes huomannut, näistä en kyllä ole ollenkaan ihastunut niinkuin perhosistas. mutta hyvähän senkin siellä oli asustaa.


Tämä vanhus asustaa siinä lähellä perhostaloa. Puullahan sanotaan olevan ikää jo satoja vuosia, ainakin sen juuristoa on jo suojattu, se saa varmaan hyvän hoidon Jos ikä pitää paikkansa niin kovin on vielä vehreä ja hyväkuntoisen näköinen.

Icodin kirkko, vähän läheltä kuvattuna, kun alaosa jäänyt melkein pois.
Matkan muistot vielä tuoreita, niitä sitten talven aikana on mukava muistella ja haaveilla, josko vieläkin menisin sinne.

Oli riemukasta tulla kotiin, vastaanotto niin sydämellinen, ei jätetty askeleita huomaamatta kun jotain puuhailin, oli vartiointi varma.

Mutta uuden aamun tunne ei itsellä ollut mitenkään riemukas. Tämä pimeys ja tämä harmaa maisema ei oikein ottanut mukavaa tumnnetta mieleen. pois oli valo ja se kirkkaus minkä aurinko sai aikaan., oli pois.

 Teide aamuvalossaan
Aaltojen tyrskyjä

Valolla on valtava vaikutus pimeästä menneelle ihmiselle Tuntuu kuin olisi saanut ladattua akkuja tähän pimeään kauteen. Ehkä se taas, kunhan tähän tottuu.
Lomanen meni erittäin hyvin, jos nyt jokin sadetippakin maisemaa raikasti, ei se ainakaan minuun oloani pilannut ja onhan se asia niin, että siellä on todella odotettu sadetta, onhan kaikki vesivarastot tyhjentyneet pitkän kuivankauden aikana. Turisti ei tietenkään vesisadetta pahemmin toivo eikä siitä pidä, mutta, kylä elää tavallaan ja vieras lähtee ajallaan.
Paljon kertyi taa kuvia muistoksi reisusta, ja videolle musiikkia kotona kuunneltavaksi.
Mutta kiva oli kuitenkin kotiin palata, ikävä jo viimeisinä päivinä oli Himmun luo, onneksi Himmulla oli seuraa ettei sinnä mummu mieleen pioenellä kerinnyt tulemaan. Kaunis kiitos kotilaiselle!

Nyt on kovasti mainostettu tuota mottikirveen näköiskuvaa ja sen myyntiä veteraanien hyväksi. Minullapa onkin omakohtaisia kokemuksia niistä talkoista. Äitini sai määräyksen mottinsa suorittamisesta. Hän vain  oli vähän huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen, kun kaikki ei mennyt ihan niinkuin piti. Voimaton oli, hyvä, kun vauvan jaksoi hoitaa. me isommat lapset kyllä yritettiin auttaa minkä jaksoimme, kannettiin puut ja vedet sisälle ja ulos.

Äidille sitten tuli jo ukaasi, että työ on yhä suorittamatta, siitä pidettiin tarkkaa kirjanpitoa että jokainen osansa mottitalkoista hoiti. Veljeni, 12 vuotias poikanen ja minä, 10 kesäinen pikkuinen lapsi, sitten yhdessä yritettiin tuo äidin velvollisuus täyttää. Veljeni yritti halkoa aika isoja metrisiä halkoja palasiksi, osan jopa onnistui saamaan halki, minä sitten niitä pinosin sitä mukaan kun  veli niitä onnistui halkomaan. Monena päivänä sitä hommaa sitten yritettiin tehdä, kunnes yksi vanha pappa tuli siihen meidän urakkaamme katsomaan ja alkoi sitten auttamaan. Eihän hänenkään voimansa enään niitä parhaita ollut, mutta kuitenkin saatiin tuo motti valmiiksi ja niin oli kirves ansaittu.

Olen joskus jossain romulaatikossa sen nähnyt, joten minulle se kirves on jäänyt, en vain ole viitsinyt sitä etsiä kun ei ole mitään muistikuvaa missä laatikossa se mahtaisi olla. Muistuipa mieleen, kun tuo mainos tv:ssä on nyt pyörinyt.