Kirjamuistikirja

Kuva: Wikimedia Commons Minun on vaikea ymmärtää naisia, jotka sanovat etteivät ole feministejä. 70-luvun lopulla, kun yläasteikäisenä aloin pohtia tämän suuntaisia kysymyksiä, tuntui olevan jotenkin selvää, että joko olit feministi tai sitten mikään tasa-arvokysymyksiin liittyvä ei kiinnostanut sinua lainkaan. Mutta nykyisin voi kohdata aivan järkevän tuntuisia naisia, jotka pohdittuaan asiaa eivät halua tunnustautua feministeiksi. Kuinka näin voi olla, kuka heitä on onnistunut huijaamaan, mikä meni vikaan tai missä vaiheessa minä putosin kärryiltä? Näihin kysymyksiini aloin odottaa vastauksia kun kuulin Roxane Gay n esseistä, ensimmäiseksi varmaan  Sivumennen-kirjapodcastista . Jo kirjan nimi, Bad Feminist  riemastutti, ja asiaanhan päästiin heti johdannossa: "Vastustin feminismiä, koska minulla ei ollut siitä rationaalista käsitystä. Kun minua kutsuttiin feministiksi, se mitä kuulin oli: "Olet kiukutteleva, epäseksuaalinen miestenvihaaja ja marttyyri." Tätä ...

Kuva: Manoj Vasanth / Flickr Luen mielelläni runoja, mutta niistä on kumman vaikea kirjoittaa. En tiedä onko syynä se, että runojen tulkitseminen on usein niin henkilökohtaista, ettei kaikkea tohtisi jakaa muiden kanssa. Vai onko yksinkertaisesti vain niin, että minulla ei ole sanoja tai kieltä millä kuvata runon lukukokemusta. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, etten puhu kirjallisuudentutkimusta. Oppikirjoista voisin ehkä onnistua kaivamaan esille jambit ja trokeet, syntaksin ja säkeenylitykset, troopit ja figuurit. Perinteiset runoanalyysin keinot ovat kaikki mielenkiintoisia ihan sinällään, mutta vertautuvat kuitenkin lukukokemukseen vähän kuin anatomian tietämys siihen, miltä tuntuu syleillä rakasta ihmistä. Teoksessaan Runon tuntu Siru Kainulainen käsittelee runoanalyysia kokonaisvaltaisemmin kuin mihin on totuttu. Keskeisessä asemassa tarkastelussa on rytmi, joka lyriikan keinoista ehkä voimallisimmin vaikuttaa siihen, miltä runo lukijasta tuntuu. "Rytmi tuntuu jokapäi...

Saarenheimo, Marja: Muistamisen vimma Vastapaino, 2012, 197 s. Olen aina unelmoinut hyvästä muistista. Olisi niin hienoa kun ei koskaan tarvitsisi takellella ja ryhtyä kesken jutun kaivelemaan mielen perukoilta jotain nimeä tai vuosilukua, vaan faktat lähteineen valuisivat suusta luotettavasti ja epäröimättä, ilman sen suurempia miettimisiä. Se, että pelkään tämän unelman unelmaksi myös jäävän, lienee syynä siihen, että muisti ja unohtaminen ovat aina kiinnostaneet minua niin paljon. Miksi jokin asia painuu hetkessä lähtemättömästi takaraivoon, jokin toinen taas putoaa sieltä välittömästi ja vielä useampaan kertaan? Onko syynä huono keskittymiskyky? Vai hyvä keskittymiskyky joka sulkee ulkopuolelle kaiken vähänkin epäoleellisen? Auttaako yksityiskohtien unohtaminen muodostamaan kokonaiskuvaa? Tai löytyisikö edes jotain, melkein mikä vain kelpaisi, mikä todistaisi, että huonosta muistista huolimatta olen ihan varteenotettava tyyppi jonka mielipiteitä kannattaa kuunnella? Marja...

Lukijoiden yhteisö : ystävyydestä, kansanmurhista, itkevistä kivistä / Kuisma Korhonen Avain, 2011, 286 s. Lukijoiden yhteisö on valloittava, peräti hurmaava esseekokoelma. Suosittelen tätä kaikille, joille lukeminen tai kirjoittaminen on mieluista, ja aivan erityisesti niille, jotka nauttivat molemmista. Korhosen aiheena ovat kirjalliset kohtaamiset ja lukemisen synnyttämä yhteisöllisyys. Lukijoiden yhteisöt voidaan ymmärtää monella tavalla; ääneenlukemisen lämpimästä taikapiiristä synkkään yksinpuheluun, jolla tavoitetaan keskustelukumppani jopa kuoleman takaa. Miksi siis joku haluaa kirjoittaa, miksi toinen lukea? Onko kirjoittaminen vain säännönmukaista lauseenmuodostusta ja peliä sanojen kanssa, lukeminen ajankulua ja tiedonhankintaa? Vai onko sittenkin aina kyse juuri kohtaamisesta, halusta tavoittaa toinen ihminen, ystävä? Kirjasta välittyy aito intohimo kirjallisuuteen, filosofiaan ja kulttuuriin yleensä. Korhosen kaunopuheisuus näissä kysymyksissä tekee l...