Kirjamuistikirja

Kuva: Cecilia Paredes / Wikimedia Commons Enpä olekaan pitkään aikaan lukenut mitään näin ahdistavaa. Etelä-korealainen Han Kang on kirjoittanut tarinan naisesta, joka kääntyy pois kanssaihmisistä ja katoaa oman mielensä syövereihin. Yeong-hye on tavallinen, arkipäiväisen näköinen nainen, joka ei koskaan vaadi mitään itselleen. Hän on aina noudattanut muiden toiveita, täyttänyt kuuliaisesti ensin tyttären ja myöhemmin vaimon velvollisuudet. Sitten hän alkaa nähdä unia, joiden kauhukuvat saavat hänet lopettamaan lihan syömisen. Näin erikoinen käyttäytyminen ei sovi sen enempää naisen aviomiehelle kuin isällekään, jotka kummatkin yrittävät kaikin voimin murtaa yllättäen virinneen uppiniskaisuuden. Sisar In-hye on toisaalta huolissaan siskostaan, mutta toisaalta paheksuu tämän käyttäytymistä. Myös In-hye on tottunut osaansa miehensä ja poikansa palvelijattarena. Hän hoitaa oman yrityksensä lisäksi kodin ja perheen, niin että taiteilijamies voi keskittyä omiin töihinsä. Kuinka o...

Kuva: Anneileino / Pixabay Philip Teirin Tällä tavalla maailma loppuu sijoittuu suureellisesta nimestään huolimatta aika pieneen mittakaavaan, se kertoo perheen kesästä huvilalla Maitolahdella, jossain Pietarsaaren lähellä meren rannalla. Tarina alkaa intiimillä kuvauksella autosta, jossa äiti ja poika odottavat ukkoskuuron loppumista. Hetki on lyhyt mutta toimii loistavana johdatuksena kertomuksen pysähtyneeseen, hieman pahaenteiseen tunnelmaan. "Vihreä Toyota on pysäköity rannan tuntumaan, metsäkumpareelle. Sataa, vesi uurtaa auton ympärille liejuun purosia, jotka virtaavat metsän suuntaan, mustikanvarpujen joukkoon. Poika ajattelee äidin liioittelevan, he piiloutuvat näin vain siksi että äiti pitää seikkailuista. He olisivat yhtä hyvin voineet jäädä sisälle odottamaan ukonilman laantumista. "Renkaat eivät johda sähköä", äiti sanoo, "missään ei ole niin hyvässä turvassa kuin autossa. Pyöräthän on tehty kumista. Istumme täällä, kunnes aurinko taas tulee e...

Kuva: Text Publishing Company 2015, ote pokkarin kannesta Zoe ja Russel Howardilla on aina ollut kaikkea. Rakastavat vanhemmat, kaunis koti meren rannalla, ystäviä ja menestystä.  Nuorten itsevarmuus näyttää sisäsyntyiseltä, maailma on tehty heitä varten eikä heidän mieleensä hevillä juolahda, että joku muu saattaisi tuntea toisin. Russel tutustuu orpoon sisaruspariin, Annaan ja Stepheniin. Hän tuo uudet ystävänsä kotiinsa ja huolimatta erilaisista lähtökohdista ja tulevaisuuden näkymistä nuoret ystävystyvät. Vuosien kuluessa ystävyys syvenee, Zoe ja Stephen menevät jopa naimisiin. Rakkaudesta ja fyysisestä vetovoimasta huolimatta pariskunnan on vaikea ymmärtää toisiaan. Vähitellen hyvätkin tarkoitukset alkavat kääntyä itseään vastaan ja varsinkin Zoe on ajoittain hyvin onneton. Elizabeth Harrower tutkistelee luokkaerojen vaikutuksia yksilöiden elämään kiihkottomasti ja ymmärtävästi. Hän ei tuomitse ketään, mutta näyttää sekä rikkaiden omahyväisen itseriittoisuuden että hei...

Kuva: Peter Turnley, ote suomennoksen 2. painoksen kannesta.  Herta Müller kuvaa elämää Ceaușescun ajan Romaniassa, maaseudulla pienessä toivonsa menettäneessä saksalaiskylässä. Teos koostuu lyhyistä tarinoista, jotka kaikki kertovat jonkin pienen, aluksi erilliseltä ja joskus mitättömältäkin tuntuvan yksityiskohdan kylän ihmisten elämästä. Mylläri Windisch vahtaa tyttärensä jalkoja tämän kävellessä. Kun jalkaterät kääntyvät ulospäin, se tietää isälle häpeää, sillä silloin kaikki kylän ukot näkevät, ettei tyttö ole enää neitsyt. Yövartija näkee unta kuivasta maasammakosta, joka puhuu hänelle vaimon suulla. Puusepän äiti ahmii melonia valkoisin kylmin hampain, mikään muu ei enää voi viilentää hänen suoliensa poltetta. Ja kylän keskellä kasvaa omenapuu, joka aina öisin syö itse omat omenansa. Kaikilla kylän asukkailla on sama toive: päästä pois. Passia varten lahjotaan sekä pappia että pormestaria, ja tässä touhussa on kaikki kaupan.  Aivan samoin kuin oli silloin, ku...

Potsdamer Platz marraskuussa 1975, kuva  Edvard Valachovic  /  Flickr Marion Brasch syntyi Itä-Berliinssä vuonna 1961. Hänen isänsä Horst Brasch oli hyvässä asemassa puolueessa ja kohosi peräti kulttuuriministeriksi vuosina 1966-1969. Romaani Ja nyt hiljaisuus kertoo Braschin perheen tarinan alkaen kuusikymmentäluvulta melkein nykypäivään, aina siihen asti, kunnes Marion on ainoana jäljellä. Perheen tarina on traaginen. Isä on syntyperältään juutalainen ja joutunut lähtemään pakoon natsi-Saksaa Englantiin ja Kanadaan. Hän tuo perheensä takaisin Berliiniin toisen maailmansodan jälkeen, mutta nuori itävaltalainen vaimo ei koskaan kotiudu sinne kunnolla. Äiti kuolee syöpään Marionin ollessa vielä koululainen, mutta se ei vielä riitä, perhe hajoaa vielä lisää poliittisista syistä. Marionin isoveljet ovat molemmat taiteilijoita ja arvostelevat toisinaan ankarastikin kotimaansa hallintoa. Tsekkoslovakian miehityksen aikaan yksi pojista menee isän mielestä kritiiki...

Minna Rytisalo Kuva Marek Sabogal / Gummerus Lempin tarina saa lukijan heti koukkuun. Maatilan pihaan astelee tuntematon, mutta tutun näköinen nainen. Ja heti on selvää, että nyt kaikki muuttuu. Keitä ovat nämä ihmiset? Kuka katsoo sivusta, kuka on kirjoittanut kirjeet – lukija haluaa tietää lisää, ja mieluiten välittömästi! Ja tietoa alkaa tulla. Viljami saa rintamalle kirjeitä, jotka ovat niukkuudessaan hämmästyttävän ilmaisuvoimaisia, ne sekä salaavat että paljastavat. Ne herättävät kysymyksiä, joiden vastaukset saattaa ymmärtää vasta kun on kuullut kolme kertomusta kokonaan. Lempi itse on hiljaa, hän kuuntelee mykkänä kun muut kertovat mitä on tapahtunut. Puhuttelu on kerrontamuotona hyvin voimakas, se tuo tarinaan huiman kohtalonomaisen tunnun. Ensimmäisen puheenvuoron saa Viljami. Sodan murtama mies muistelee kaunista kauppiaantytärtä jonka hämmästyksekseen sai emännäkseen Pursuojalle, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa. Kerronnan taustana väreilee kesäinen luonto marjamet...

. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Beckombergan sairaalaan 1980-luvulla. Tukholman Brommassa sijaitseva Beckomberga oli tuolloin Euroopan suurin mielisairaala, siellä saattoi olla samanaikaisesti jopa 2000 potilasta. 13-vuotias Jackie käy sairaalassa katsomassa isäänsä Jimiä, joka on otettu osastolle liiallisen alkoholinkäytön ja itsetuhoisuuden takia.  Jackie viettää sairaalassa paljon aikaa. Hän saapuu sinne lähes päivittäin vaikkei isä aina edes saavu tapaamisiin. Tyttö istuu sairaalan puistossa yksin tai muiden potilaiden kanssa, tutustuu heihin ja sairaalan henkilökuntaan, jopa rakastuu itseään melkoisesti vanhempaan Pauliin. Salaisuudeksi jää, miksi Paul on potilaana, mutta jotain väkivaltaista asiaan liittyy. Kotonakin Jackie on usein yksin, kun äiti Lone joko uppoutuu kirjoihinsa tai matkustaa ympäri maailmaa. Kuulostaa rankalta, eikö vain? Kumma kyllä kirjaa lukiessa aiheen surullisuutta ei tule paljon ajatelleeksi. Järkyttäviä asioita ei millään tavoin salailla...

Kuolemanpelko, ketäpä se ei  olisi joskus kouraissut.  Valkoisessa kohinassa on kosolti aiheita, mutta juuri kuolemanpelko nousee niistä merkittävimmäksi, jonkinlaiseksi perimmäiseksi lähtökohdaksi johon kaikki palautuu ja josta teoksen teemat ja kerronta ponnistavat voimansa. Mikko Kallionsivu kertoo Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimeen laatimassaan  artikkelissa  Delillon kirjoittaneen tämän läpimurrokseen muodostuneen romaanin Euroopassa ja Lähi-Idässä vietettyjen vuosien jälkeen. Poissaolo kotimaasta sai kirjailijan näkemään amerikkalaisen tiedonvälityksen uusin silmin. Media alkoi näyttäytyä päivittäisenä myrkkyvuotona, josta kärsivät pahiten ne, joille televisio oli tärkeä. Valkoinen kohina sai alkunsa halusta kertoa juuri näistä ihmisistä. "Sinä iltana näin televisiossa uutisfilmin, jossa poliisit kantoivat ruumiskääröä jonkun takapihalla Bakersvillessa. Toimittaja kertoi kahden ruumiin löytymisestä, samaan pihaan uskottiin haudatun u...

Romaanin etulehdellä on lainaus Don Delillolta ; " Parhaat asiat kiiltävät pelosta" . Se lupaa hyvää, mutta heti kun aloittaa lukemisen, huomaa kyllä oltavan kaukana De Lillon viileästä tyylikkyydestä. Avallone kirjoittaa hurjasti ja kiihkeästi, sovittaen tyyliään romaanin aiheeseen välillä myös mainoksista ja harlekiineista lainatuin keinoin. Tarinan keskiössä on kaksi tyttöä, vasta kolmetoistavuotiaat Anna ja Francesca. Tytöt ovat sydänystäviä, villejä ja ennen kaikkea kauniita. Ulkonäkö ja nuoruus ovat valttikortit jotka tytöillä on käsissään, ne on pelattava hyvin eikä aikaa ole hukattavaksi. "Vartalon liikkeitä tuskin erotti linssin epätarkassa ympyrässä, päätä ei ollenkaan.  Näkyi vain voimakkaasti zoomattu kaistale vastavalossa hohtavaa ihoa.  Vuoden kuluessa vartalo oli huomaamatta muuttunut vaatteiden alla. Nyt kesällä muutos räjähti esiin kiikarin linssissä.  Silmä ahmi etäältä yksityiskohtia: bikinien vyötärönauhaa, levärihmaa lantiolla. Jännitettyjä li...

Teir, Philip: Talvisota - avioliittoromaani Vinterkriget ; suom. Jaana Nikula Otava, 2013, 347 s. Philip Teir kertoo avioliittoromaanissaan   melko kliseisen tarinan hyvin toimeentulevasta suomenruotsalaisesta avioparista. Eläkeiän kynnyksellä oleva professori haksahtaa itseään huomattavasti nuorempaan naiseen, vaimo uppoutuu suvun ja tuttavapiirin juhlien järjestämiseen ja naukkailee hieman liian innokkaasti viiniä. Perheen kahdella aikuisella tyttärellä on kummallakin omanlaisiaan ongelmia parisuhteissaan ja itsensä etsimisessä. Juonessa ei ole montaa yllätystä eikä jännitys juurikaan tihene, mutta teksti kulkee eteenpäin niin vaivattomasti että romaania lukee silti oikein mielikseen.  Perustarinaa on väritetty monenlaisilla mielenkiintoisilla ja hupaisilla sivujuonilla. Ensinnäkin on kaksi marsua joista toiselle käy todella huonosti. On yliopistojuoruja ja kähinää kustantamoissa, sosiologista tutkimusta Edward Westermarckin elämänvaiheista ja tantr...

Mathura: Kimalaispäivä Kumalasepäev ; suom. Katja Meriluoto Basam Books, 2015, 70 s.  Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa kun esiteltiin uutta käännöskokoelmaa 8 + 8 Lauluja lahden yli. Kokoelmassa on suomalaisten runojen vironnoksia ja virolaisten suomennoksia. Antologia on jo toinen lajissaan, ensimmäinen, 8 + 8 : Eesti ja Soome luulet = suomalaista ja virolaista runoutta, julkaistiin vuonna 2013. Kiinnostuin varsinkin virolaisista runoilijoista joita en entuudestaan montaakaan tunne. Sattumalta olin jo ennen messuja lainannut kirjastosta jälkimmäisessä antologiassa mukana olevan Mathuran juuri suomennetun kokoelman Kimalaispäivä .  Takakannessa kerrotaan kokoelman runojen syntyneen kolmen kesän aikana pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Runojen maisemat ovat tuttuja ja niiden tunnelmaan solahtaa kuin itsestään. Luonnon läheisyys, meren ranta, niityt ja valon liike kosteissa vanhoissa huoneissa yhdistyvät ihmisen mielentilaan nähtävästi hyvin...

Heikkinen, Antti: Pihkatappi Siltala 2013, 275 s. Tarina alkaa pienestä tuvasta jossa isä ja poika katsovat mustavalkoisesta televisiosta presidentin hautajaisia. Poika on vasta kolmevuotias, keikkuu isänsä jaloissa ja ihmettelee räsymaton raitoja. Äitiä ei näy, eikä tällä kertaa kumpaakaan mummoakaan, jotka äidittömästä pikkupojasta myöhemmin monesti pitävät huolta. Aika pian loikataan kaupunkiin, siellä nuori toimittaja on hiihtolomalla ja alkaa aikansa kuluksi naputella koneelle kertomusta sukunsa miesten vaiheista. Itseluottamusta ei kauheasti ole, mutta mieli tekee kirjoittaa. Ne hautajaiset. Internetin ihmemaailma heitti ne sattumalta eteeni ja yhdenäkin ohimossani räjähti. Muistin isän tuoksun, joka leijui nokassani kun katselin sen polvella kolmen vanhana Kekkosen hautaanpanijaisia. Lehmänpaskan ja AIV-rehun katkua, seassa moottorisahan bensaa ja traktorin polttoainetta, matkassa myös navetan takana salaa vedetyn nortin hentoinen tuulahdus. Viinitermein kiteytett...

Valkoinen Toyota vei vaimoni : elämänkuvia / Joni Skiftesvik Päällys Seppo Polameri WSOY, 2014, 246 s. Joni Skiftesvikin teos Valkoinen Toyota vei vaimoni on muistelma, jolla on romaanin muoto. Kerronta on todellisuuspohjaista, mutta etenee romaanimaisesti. Dialogia on mukana paljon ja tunteet, mielipiteet ja asenteet ovat avoimesti esillä tulkiten sitä, kuinka kirjailija on asiat kokenut. Alaotsikko Elämänkuvia  korostaa romaanin episodimaista muotoa. Teos koostuu yksittäisistä, novellinomaisista osakokonaisuuksista. Rakenne on nykyromaaneissa yleinen ja Skiftesvik taitaa sen sommittelun mestarillisesti. Hän on haastatteluissa kertonut pyrkivänsä nopeisiin leikkauksiin. Rakenne sopii tyyliin, joka kaihtaa kaikkea selittelyä ja turhaa alustamista. Kieli on ihailtavan yksinkertaista ja tarkkaa, lauseet tiiviitä ja selkeitä. Kiiltomadossa kirjoittava Mikko Nortela löytää kielen ja tyylin vaihtelusta yhteyksiä siihen, mistä ajanjaksosta elämässään kirjailija kertoo. Varhais...

Selasi, Taiye: Ghana ikuisesti Ghana must go, suom. Marianna Kurtto Otava, 2013, 400 s. Ghana ikuisesti on parasta, mitä olen pitkään aikaan lukenut. Kirjassa ei tapahdu mitään kovin merkillistä; afrikkalaisen siirtolaisperheen isä menettää työpaikkansa Bostonilaisen sairaalan kirurgina ja häpeää asiaa niin paljon, että jättää perheensä ja palaa kotimaahansa Ghanaan. Kun isä sitten kymmenisen vuotta myöhemmin kuolee, perhe kokoontuu yhteen jättämään lopulliset jäähyväiset. Salaisuuksia paljastuu ja vanhojen haavojen auki repiminen on tuskallista, mutta kirja loppuu silti valoisasti; parantuminen ja toipuminen voi alkaa. Juonelliset tapahtumat ovat kuitenkin vain sivuseikka. Pääosaan tätä kirjaa lukiessa nousee henkilöiden sisäinen elämä ja se, miten siitä kerrotaan. Marianna Kurton käännöstyö on loistavaa. Kieli on hivelevän kaunista, tekstin liki unenomainen keveys kantaa voimakkaat ja vaikuttavat ajatuskuviot tyylipuhtaasti alusta loppuun, väsymättä tai notkahtamatta ke...

Rauhala, Pauliina: Taivaslaulu Gummerus, 2013, 281 s. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka Aiheen puolesta en kiinnostunut tästä kirjasta, en uskonut nuorella lestadiolaisäidillä olevan paljoakaan sellaista kerrottavaa, josta haluaisin lukea. Minut innostivat lukemaan Rauhalan tekstistä poimitut kauniit ja runolliset lainaukset, joita alkoi ilmestyä blogeissa samaan tahtiin kuin kiittäviä arvioita kirjasta. "Kun katson lapseni kasvua, voin kuulla kohinaa. Vaikka lapsi on minussa kiinni kuin pahka koivussa, en voi olla tuntematta ylpeyttä: koivunmahlani kasvattaa hänet vahvaksi ja terveeksi. Minun diplomityöni on tehty, kun läpikuultavista sormista tulee pulleita herneenpalkoja ja ohuet linnunjalat muuttuvat leivinliinan alla kohonneiksi vehnäpitkoiksi. Minun väitöskirjani on valmis, kun imukuppisuu herahtaa hampaattomaan nauruun ja silmiin syttyvät auringonkukat. Ja kun rakastava katseeni on ympäröinyt pienen ihmisen niin kokonaiseksi, ettei hän ikinä täysin katoa, minä niiaan...

Kekkonen, Helmi : Kotiin  Avain, 2009, 128 s. Kirjoitin Helmi Kekkosen vuonna 2011 julkaistusta   Valinta -romaanista aiemmin , että se on pieni ja kaunis kirja, ja samaa haluan sanoa tästä esikoisena ilmestyneestä novellikokoelmastakin. Ja lisäksi haluan korostaa, että kun puhutaan kirjoista, luonnehdinta pieni ja kaunis tarkoittaa minulle jotain aivan erityisen hienoa. Kirja osui juuri nyt luettavaksi työtehtävien kautta. Ajattelin ensin lukaista siitä vain nopeasti pari novellia saadakseni vähän pohjaa luentoa taustoittavalle kirjailijaesittelylle jota olin tekemässä kirjaston verkkosivuille. Mutta kuinka ollakaan, kokoelma sujahti iltapäivällä laukkuuni kotiin vietäväksi, tahdoin lukea sen kokonaan! Novelleja on yhdeksän ja ne on kaikki nimetty päähenkilönsä mukaan. Ilonan, Annan ja Tomin, Aatoksen ja muidenkin tarinaa on kutakin luonnehdittu sisällysluettelossa yhdellä novellista poimitusta lauseella. Lauseet on valittu huolella ja ne vievät lukijan jo ensilehde...

Mason, Richard : Muistojen huoneet The lighted rooms, suom. Maria Erämaja Gummerus, 2008, 567 s. Richard Masonin Muistojen huoneet on mahtava tiiliskivi, sivuja on melkein 600. Otin sen luettavakseni suurella mielenkiinnolla kun Leena Lumi sitä suositteli. Ihan heti en kuitenkaan innostunut, lörpöttelevä tyyli ei miellyttänyt eikä rikkaiden englantilaisleidien elämäkään herättänyt kunnolla uteliaisuutta. Jatkoin kuitenkin lukemista, sillä en voinut uskoa Leenan suositelleen mitään tyhjänpäiväistä. Sinnikkyys palkittiin. Aika pian tarinaan leijailivat mukaan himmeästi hohtavat pianopedalit ja kertomus nousi ihan uudelle tasolle. Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta keskeisimpiä heistä ovat äiti ja tytär, Joan ja Eloise. Joan alkaa olla jo iäkäs ja tyttären mielestä hänen ei ole enää turvallista asua yksin. Äiti on aiemmin elätellyt mielessään toivetta asua viimeiset vuotensa eronneen tyttärensä luona, mutta Eloise on haluton luopumaan vapaudestaan. Tukahduttaakseen omat syyl...

Cunningham, Michael : Koti maailman laidalla A home at the end of the world, suom. Marja Alopaeus Gummerus, 2001, 436,[1] s. Illan tullen oli ensimmäinen Michael Cunninghamin romaani jonka luin. Se ilmestyi suomeksi vuonna 2011 ja oli yksi parhaista lukukokemuksistani tuolloin. Koti maailman laidalla  tulee tunnistettavasti samasta lähteestä, mutta jo pari vuosikymmentä aiemmalta ajalta. Se ei yllä samanlaiseen helppouteen ja harmoniaan kuin myöhempi teos, mutta pieni rouheus ei toisaalta ole lainkaan pahasta. Ihmissuhdeasetelmat ovat tässä toisinaan melko kipeitä, mutta samat motiivit, jotka kantavat Illan tullen -romaania, erilaisuuden hyväksyntä ja elämän arvokkuuden näkeminen ovat jo mukana ja kuljettavat tarinaa lempeästi ahdistusten yli. Kertomuksen keskeiset henkilöt ovat Jonathan ja Bobby, jotka tapaavat ensi kerran koululaisina ja vastoin kaikkia odotuksia ystävystyvät. Pojat ovat luonteeltaan liki toistensa vastakohtia, mutta heistä tulee erottamattomat. Par...