Kirjamuistikirja

Camilla Greben    Kun jää pettää alta on ihan kelpo kesädekkari. Siinä on mukana ripaus romantiikkaakin jota olen tottunut kesädekkariltani vaatimaan sen jälkeen kun ihastuin Harlan Cobenin tyyliin . Mikään kovin omaperäinen hengentuote tämä kirja ei ole, muuten ihan hienosti punotun juonen ratkaiseva käänne tuntui vähän liiankin tutulta, etten sanoisi lainatulta. Mutta eipä se silti paljon haitannut, sadepäivä mökillä sujui tämän kanssa tosi mukavasti, tuota yhtä no-jaahas-kokemusta lukuunottamatta juoni koukutti oikein hyvin. Vaikka  Kun jää pettää alta on Camilla Greben ensimmäinen yksin kirjoittama teos, on hän silti jo kokenut dekkaristi. Kirjan lieveteksti tietää kertoa, että Grebe on ollut mukana tekemässä Moskova Noir -sarjaa yhdessä Paul Leander-Engströmin kanssa. Jo tätä aiemmin hän on kirjoittanut sisarensa Åsa Träffin kanssa usemmankin dekkarin, mutta niitä ei ole taidettu suomentaa. Alkuperäiskielellä ruotsiksi tietoa löytyy ainakin kustantajien...

Ellen Lähteen tutkimuksia, osa 1.  Odotin tätä dekkarisarjan aloitusta aivan malttamattomana, olihan mysteerien selvittelyn lomassa luvassa puutarhamatkailua ja intohimoista perennaharrastusta. Mikä voisi olla innostavampaa ja samaistuttavampaa kesälukemista! Ellen Lähde on 58-vuotias eläkkeellä oleva leskirouva, mutta ei mikään harmaanutturainen hyssykkä, vaan kaikkea muuta! Kertyneistä vuosista huolimatta Ellen on utelias, kaunis ja elämäniloinen nainen. Hänellä ei ole minkäänlaisia aikeita sekaantua poliisien töihin, mutta tarkkavaistoisena hän huomaa kuitenkin jatkuvasti vihjeitä, joiden avulla kadonneen perheenäidin mysteeri lopulta ratkeaa melkein kuin itsestään. Marttoihin kuuluva Ellen hälytetään Kairikoille avuksi, kun Timo, kadonneen Mirkan aviomies ja pienen Mimmi-tytön isä ei enää selviä yksinhuoltajan arjesta. Ellen tutustuu perheen lähipiiriin ja huomaa, että heistä yhdellä jos toisellakin on kana kynittävänä Mirkan kanssa. On sisko Anneli, joka on joutunut Mir...

Kuva: Cecilia Paredes / Wikimedia Commons Enpä olekaan pitkään aikaan lukenut mitään näin ahdistavaa. Etelä-korealainen Han Kang on kirjoittanut tarinan naisesta, joka kääntyy pois kanssaihmisistä ja katoaa oman mielensä syövereihin. Yeong-hye on tavallinen, arkipäiväisen näköinen nainen, joka ei koskaan vaadi mitään itselleen. Hän on aina noudattanut muiden toiveita, täyttänyt kuuliaisesti ensin tyttären ja myöhemmin vaimon velvollisuudet. Sitten hän alkaa nähdä unia, joiden kauhukuvat saavat hänet lopettamaan lihan syömisen. Näin erikoinen käyttäytyminen ei sovi sen enempää naisen aviomiehelle kuin isällekään, jotka kummatkin yrittävät kaikin voimin murtaa yllättäen virinneen uppiniskaisuuden. Sisar In-hye on toisaalta huolissaan siskostaan, mutta toisaalta paheksuu tämän käyttäytymistä. Myös In-hye on tottunut osaansa miehensä ja poikansa palvelijattarena. Hän hoitaa oman yrityksensä lisäksi kodin ja perheen, niin että taiteilijamies voi keskittyä omiin töihinsä. Kuinka o...

Kuva: Pixabay/edgarwinkler Alussa pieni saa turvaa suuresta, vaikka laakson pohjalla teroitetaankin jo heinähankoa ja kurjet suuntaavat kohti etelää aavistus talvesta sulkasissaan. Sitten eteen jysähtää ensimmäinen musta sivu. Se on järkyttävän musta ja muistuttaa kokoelman nimestä:  Multa. Seuraavalla sivulla silmä on jo surusta turpea simpukka.  "...marron alta maatuvat muukalaiset lauma matoja lapio lapiolta muraa savea kuiluja muistisairas ruumio, minne sinä menit meiltä..." Huomaan taas olevani kovin konservatiivinen lukija. Uudissanat häiritsevät, vaikka samalla tajuankin niiden huomioarvon. Ruumiot ja surmikot ovat hienoja ja painavia sanoja, mutta ne tuntuvat silti sanaleikeiltä, ja leikin kepeys taas tuntuu tämän aiheen yhteydessä melkein sopimattomalta. En minä noita sanoja nyt oikeasti paheksu, mutta vähän hätkähdän kuitenkin. "...kieli takkuuntuu, kauheat karvat, haen olemisellesi pohjaa kukit mustaa, yhä ohuempaa ihoa..." Läheisen ...

Kuva: Flickr / [i.c.e.] Elizabeth Harrowerin Tietyissä piireissä -romaanin lukeminen herätti lukupiirissä halun lukea jotain muutakin Australiaan sijoittuvaa. Pyysin tutuilta kirjabloggareilta suosituksia, ja saamastani pitkästä listasta valitsimme Tim Wintonin Maantiemusiikkia. En tiedä kuinka hyvin melko epäsosiaaliset päähenkilöt Georgie, Luther ja Jim käyvät keskivertoaustralialaisista, mutta luonnonkuvauksessa saatiin juuri sitä mitä kaivattiinkin. Tarina alkaa White Pointista, pienestä kalastajakylästä Australian lounaiskolkassa. Kylän edustalla on pitkä ja kaunis ranta. Siellä on useimmiten autiota, sillä varsinkin miesten ajan vie raskas työ merellä. Kalaa ja äyriäisiä pyydetään kilpaa ja toisten saaliita kadehtien, salakalastajia ei suvaita.  Georgie on 40-vuotias maailmaa kiertänyt levoton sielu, joka omaksikin yllätyksekseen on asettunut kylän mahtimiehen Jimin avopuolisoksi ja sijaisäidiksi tämän kahdelle pojalle. Suhde ei alunalkaenkaan ollut kovin intoh...

. Olen pitänyt paljon Helmi Kekkosen kertojanäänestä. Kuulin sen aiemmin hiljaisena ja poispäin vetäytyvänä, yleensä rauhallisena vaikka joskus myös hieman epävarmana tai jopa tuskastuneena puheena. Tätä edellinen romaani, Suojaton , on jäänyt minulta lukematta, mutta hieno esikoisromaani Valinta ja sitä edeltänyt novellikokoelma Kotiin  ovat molemmat vielä hyvässä muistissa. Hetkiä ihan oikeasta elämästä, tarkkanäköisesti ja eläytyen kuvattuja kuulaita pysäytyskuvia; sellaisina nuo edeltävät teokset palaavat mieleen. Siksi vähän ihmettelenkin, ettei tämä Vieraat tehnyt yhtä hyvää vaikutusta.  En kuule enää tyynen hiljaista ääntä, sen paikalla on hieman kireä, omiin ajatuksiinsa uppoava ja ajoittain hengästyneisiin vyörytyksiin vauhkoontuva kertoja. Kun ajattelen romaanin asetelmaa nyt kun kirja on jo luettu, onhan se toki hieno. Monesta suunnasta valotetut kuumailmapallot, odotus joka suuntautuu yhteen ja samaan hetkeen aivan erilaisten tapahtumien kautta, ja mui...

Anyuru, Johannes: Myrsky nousee paratiisista En storm kom från paradiset, suom. Outi Menna Kansi: Sanna Malder Schildts & Söderströms, 2014, 249 s. "Nälkä pitää ruumista hereillä silloinkin kun ajatukset ovat niin väsyneitä että ne makaavat paikallaan kuin kivet. Miksi hän ei jäänyt Roomaan? Hän vääntelehtii ja kieriskelee yön kuumuudessa, ruumis on kuin kasa tyhjiä letkuja ja säkkejä ja kiristettyjä jänteitä ja yhä ohenevia lihaksia. Miten hän saattoi olla niin tyhmä että palasi Afrikkaan? Ajatukset kelluvat hievahtamatta, ne eivät liikahdakaan. Samat kysymykset toistuvat yhä uudestaan, samat kysymykset joita kaikki muutkin esittävät kun hän kertoo matkastaan. Miksi. Miksi.  Sadekausi alkaa taas, pisarat ropisevat puunlehdille, salamat räiskyvät taivaalla, ukkonen vaientaa viidakon äänet. Huhut kiertävät leirissä, ne peittävät alleen sateen kuiskutuksen. Sanotaan, että pakolaiset aiotaan taas siirtää, viedä johonkin toiseen paikkaan, vielä syvemmälle erämaan uumeni...

Coben, Harlan: Lupaa ja vaikene Six years, suom. Salla-Maria Mölsä Minerva, 2014,  379 s. Lupaa ja vaikene alkaa niin lupaavan pateettisesti, että ihastuin heti ikihyviksi: "Istuin kirkon takimmaisella penkkirivillä ja katselin, kuinka ainoa nainen, jota voisin koskaan rakastaa, meni naimisiin toisen miehen kanssa.   Natalie oli valkoisissa, totta kai, ja näytti viiltävän upealta. Hänen kauneudessaan oli aina ollut sekä haurautta että hiljaista voimaa, ja tuolla edessä Natalie näytti taivaalliselta, melkein ylimaalliselta.    Hän puri alahuultaan. Mieleeni palautuivat ne raukeat aamut, kun olimme rakastelleet, ja hän oli sujauttanut ylleen sinisen kauluspaitani ennen kuin suuntasimme alakertaan. Istuimme aamiaisella ja luimme lehtiä, ja lopulta hän otti esiin lehtiönsä ja alkoi piirtää. Kun hän luonnosteli minua, hänellä oli tapana purra alahuultaan juuri noin.   Muisto puristi haurasta sydäntäni ja mursi sen kahtia." Norkku sanoo  ...