Laittautuessani aamuhämärässä Pyhävaaralle vievän polun päähän, näyttää kuin joku olisi juuri harpponut sieltä päin, koska lumessa erottuu syviä jälkiä. Kun silmä alkaa hahmottaa hämärässä paremmin, tunnistan jäljet hirven tekemiksi. Muuta jälkeä polulla ei sitten olekaan. Lunta on satanut viime aikoina sen verran, että liukulumikenkä uppoaa kolmisenkymmentä senttiä.

Muutaman sadan metrin jälkeen hirven jäljet kääntyvät pois polku-uralta. Edessä on kahlausta ylämäkeen yli kilometri. Tänä aamuna en tulisi ehtimään vaaralle auringonnousun aikaan.


Vähän ylempänä koukkaan metsän läpi latupohjalle. Sitä pitkin on nopeampi ja helpompi nousta rinnettä ylös. Suon laidan puista näkee hyvin tämän hetken tykkytilanteen. Viime aikojen myrskytuulet ja suojasää ovat pudottaneet lumia puista monin paikoin.


Kun latu kääntyy notkoon kohti Pyhävaaran kotaa, poikkean vasemmalle ja lähden nousemaan kohti Isoa Pyhävaaraa. Ylempänä rinteessä hanki on tiivistynyt ja kantaa paremmin liukulumikenkää. Silti uppoan aina silloin tällöin syvälle lumeen.  Auringonnousun aikaan olen vielä rinteen kuusikossa, joten voin vain kurkkia puiden välistä nousevaa aurinkoa ja sen vierelle muodostuneita sivuaurinkoja.




Auringon ensimmäiset säteet värittävät puut kauniin vaaleanpunaisiksi. Helmikuun loppupuolella värikkään valon hetki on lyhyt.




Yht'äkkiä ihan muutaman metrin päästä lähtee iso ukkometso lentoon. Se on ollut kiepissä lumen suojaamana. Metson jäljeltä jää vain reikä hangen pinnalle. Se on pudottautunut puusta kieppiin.



















Otan metsosta mallia ja kaivaudun syvälle lumeen teetauon ajaksi.






Liu'uttelen alamäkeen pois tuulen tuiverruksesta. Suojaisessa notkelmassa ei tuuli ei tunnu ja tuntuu kuin aurinko jo lämmittäisi. Vain kuvittelenko vain.

Kaunis pakkaspäivä Kuusamossa, kiivetäkö Valtavaaralle tai Konttaiselle, vai lähtisikö koskelle pakkashuuruja katsomaan. Säätietoja katsoessa vaaroille nouseminen ei tunnukaan hyvältä vaihtoehdolta. Rukan mittausasema kertoo tuulen nopeudeksi 15 metriä sekunnissa ja pakkasta asteissa saman verran.

Koskella pakkasta on parikymmentä astetta, ja tuulta on täällä alamaissakin, mutta ei toki niin paljon kuin Rukalla. En koskaan ennen ole nähnyt näin kylmällä jäähileiden pöllyvävän veden pinnan yläpuolella. Ilmassa on rantapuista irronnutta lunta ja koskesta nousevaa pakkasusvaa, joka jäätyy kylmän tuulen vaikutuksesta.


Ilmassa olevat lumikiteet aiheuttavat haloilmiöitä. Kun lähden kulkemaan jokirantaa ylävirtaan näkyy auringonpilari taivaalla.


Tuulen suunta on luoteesta, joten kosken länsirannalla lumisten puiden suojassa ei viima tunnu.




Joutsenen pää kohoaa lumen peittämän kiven takaa. Sitä ei näy vaivaavan tuuli eikä pakkanenkaan.


Ja toinen joutsen adjutantteineen. Viime käynnillä näin vain yhden joutsenen ja luulin sen jääneen yksin talvehtijaksi, mutta sillä onkin seuraa. Pakkasusvan keskeltä en tunnista mikä vesilintu sen kanssa on kuvassa.


Höyhenpuvun sukimista ja tuuletukset keskellä virtaa kivellä seisten. Komeaa.






Kun pujottelen metsän suojasta rannalle joen niskalle, avautuu edessä yllätys: 22° rengas, auringonpilari ja sivuaurinko. Harvoin talvella saa kuvaan haloilmiön heijastuksen veteen, nyt näkyy myös auringonsilta veden pinnalla.






Koskikarallakin on puhdistusoperaatiot menossa.






Auringon painuessa alemmas vahvistuu myös auringonpilarin väri.








Siirryn kosken toiselle rannalle. Tarkenen sen verran aikaa olla tuulisella sillalla, että saan kuvattua auringon kimallusta virtaavassa vedessä.




Lähden kävelemään joen toista rantaa ylävirtaan. Laskeva aurinko värittää takarannan puita.


Tulen varomattomasti metsäpolulta rantaan ja vasta viime hetkellä huomaan jousenet ihan rannan tuntumassa. Harmi, että kamerassa on kiinni lyhytpolttovälinen objektiivi. Joutsenet lähtevät lipumaan pois heti minut huomattuaan.


Kun olen saanut pitemmän zoomin kameraan, ovat joutsenet jo uineet keskelle virtaa.






Auringonlaskukuvan halovaloineen pilasi taivaalle ilmestyneet lentokoneiden savujuovat.

Päivän pituus on tällä hetkellä melko tarkasti kolme tuntia. Viime aikoina ei ole ollut kovin usein mahdollista seurata auringonnousuja ja -laskuja, kun enimmäkseen on ollut pilvistä. Eikä se kovin lupaavalta näyttänyt tänä aamunakaan. Mutta, kuten monesti olen todennut, Rukalla ei kannata uskoa siihen mitä ikkunasta näkyy. Kilometrin päässä tai ylempänä rinteessä saattaa sää olla ihan erilainen.

Matkalla Itä-Rukan puolelle on vastassa lisää sääilmiöitä. Juhannuskallion alla on niin paksu sumu, että näkyvyys on vain muutamia metrejä. Mutta ylös rinnettä noustessa alkaa seljetä ja Maston rinteen tiehaarassa näkyy jo idän taivaalla valoa ja värejä. Laitan liukulumikengät jalkaan, repun selkään ja lähden pujottelemaan lumisten puiden keskellä kohti Juhannuskallion lakea.




Luoteistuuli työntää pilvilauttoja. Väliin pilvet peittävät Juhannuskallion laen kokonaan, kohta taas kirkastuu. Pilven peittämän Pyhävaaran vierellä näkyy jo viitettä auringon noususuunnasta.


Pilvet ympäröivät joka puolelta. Juhannuskallion laki on kuin saari sumumeressä.












Puiden oksilla on nyt juuri sopivasti jäätä ja lunta. Myöhemmin talvella oksat peittyvät täysin tykkylumen alle.


Kuin korvaukseksi pilvisistä päivistä, auringon sivuille muodostuu sivuauringot. Kolmen tunnin päivänä on aurinkoa kolminkertaisesti.














Valtavaaran laki erottuu hyvin sumujen keskeltä.


Kaunis päivä on houkutellut Juhannuskallion laelle lumilautailijoita, lumikenkäilijöitä ja kameran kanssa kulkijoita.







Teetauon paikka.


Aurinko on kulkenut matalan kaarensa Pyhävaaran toiselle reunalle. Laskevan auringon säteet värjäävät pilvikerrosta.




Sivuauringon hehku puunlatvojen yläpuolella vaaran rinteessä


Lucianpäivän aurinkonäytös on ohi.


Idän taivaan vahvat sinisen ja punaisen sävyt ovat vastassa kun alan liukua rinnettä alas.