Ei en kirjoita Puosmanniemen alueesta Lanneveden rannalla, vaan Juha Seppälän hienosta romaanista vuodelta 1994. Sydänmaa kertoo yhden perheen tarinaa kolmessa sukupolvessa, useassa aikatasossa. Tarina alkaa joko 1990-luvulla tai 1890-luvulla ja polveilee kaikkialla noiden vuosien välillä luontevan vuolaasti.

On hienoa kokea, kuinka asiansa osaava kirjoittaja pystyy peräkkäisissä luvuissa toisiinsa kytkeytyviä peräkkäisiä tapahtumia ensin kokijan näkökulmasta ja seuraavaksi toisen, tai kolmannen käden tietoa itselleen selittävältä jälkipolven edustalta. Nuo aikatasojen, kertojien jä näkökulmien muutokset onnistuvat olemaan luontevia ja niiden kautta tarina on enemmän, kuin kerrottujen tapahtumien summa. Kuten hyvässä proosassa kuuluukin siinä välittyvät paitsi tapahtumat, myös niiden merkitys kirjan henkilöhahmoille. Tämän sukukertomuksensa kautta Seppälä onnistuu tavoittamaan jotain erityistä suomalaisesta kansanluonteesta, jos nyt sellaista edes on olemassa.