Jojo Moyesin Ole niin kiltti, äläkä rakasta häntä kiinnosti minua, koska tästä oli juuri ilmestynyt elokuva, jota ei ollut aivan täysin lytätty.
Olen aiemmin lukenut Moyesilta romantisoidun kuvauksen eutanasiasta ja ajattelin, että tässä luultavasti myös yritetään heruttaa lukijalta kyyneliä. Enkä ihan metsän mennyt arvailujeni kanssa.
Kyseessä siis kahdella aikatasolla liikkuva rakkaustarina. Teemana on avioliiton ulkopuolinen suhde sekä 1960-luvulla että 2000-luvulla. Lukujen välillä nähdään sitaatteja rakkauskirjeistä, joita todelliset ihmiset ovat lähetelleet. Tämä on erittäin hämmentävää aluksi, koska luulin, että ne liittyvät kirjan juoneen.
Moyes yrittää tosissaan saada lukijan herkistymään. Jennifer ja Anthony eivät millään meinaa saada toisiaan 1960-luvulla, mutta kovin etäiseksi heidän suuri rakkaustarinansa jää. En näe mitään ihanan romanttista Anthonyn kirjeissä, koska hahmo nyt kertakaikkiaan jää niin ohueksi, ettei häneen voi samaistua.
Jenniferin osio on aivan liian pitkä ja ehdin kyllästyä monta kertaa, ennen kuin Moyes pääsi eteenpäin. Elokuva on kirjaa tiiviimpi taiteen muoto, joten elokuvana tämä voi ollakin ihan hyvä.