[go: up one dir, main page]

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Ole niin kiltti, äläkä rakasta häntä

 Jojo Moyesin Ole niin kiltti, äläkä rakasta häntä kiinnosti minua, koska tästä oli juuri ilmestynyt elokuva, jota ei ollut aivan täysin lytätty. 

Olen aiemmin lukenut Moyesilta romantisoidun kuvauksen eutanasiasta ja ajattelin, että tässä luultavasti myös yritetään heruttaa lukijalta kyyneliä. Enkä ihan metsän mennyt arvailujeni kanssa. 

Kyseessä siis kahdella aikatasolla liikkuva rakkaustarina. Teemana on avioliiton ulkopuolinen suhde sekä 1960-luvulla että 2000-luvulla. Lukujen välillä nähdään sitaatteja rakkauskirjeistä, joita todelliset ihmiset ovat lähetelleet. Tämä on erittäin hämmentävää aluksi, koska luulin, että ne liittyvät kirjan juoneen. 

Moyes yrittää tosissaan saada lukijan herkistymään. Jennifer ja Anthony eivät millään meinaa saada toisiaan 1960-luvulla, mutta kovin etäiseksi heidän suuri rakkaustarinansa jää. En näe mitään ihanan romanttista Anthonyn kirjeissä, koska hahmo nyt kertakaikkiaan jää niin ohueksi, ettei häneen voi samaistua.

Jenniferin osio on aivan liian pitkä ja ehdin kyllästyä monta kertaa, ennen kuin Moyes pääsi eteenpäin. Elokuva on kirjaa tiiviimpi taiteen muoto, joten elokuvana tämä voi ollakin ihan hyvä.




Kapina tehtailla

 Seppo Aallon Tieto-Finlandiallakin palkittu Kapina tehtailla -teos on vaikuttavaa luettavaa. Tätä se on perinpohjaisen tutkimustyön, hyvinjäsennellyn sisällön ja vetävän tyylin ansiosta. 



Kirja kertoo Kuusankoskella sijainneiden Kymintehtaiden tapahtumista keväällä 1918. 

Aluksi Aalto taustoittaa sisällissodan tapahtumiin johtaneet syyt. Jo ennen suurlakkoa tehtailla alettiin vaatia parempia oloja työläisille. 

Ylellä oli jokin aika sitten historiasarja, jossa käsiteltiin seksuaalista ahdistelua. Yksi jakso käsitteli Kymintehtailla tapahtunutta naisten ahdistelua. Se mainitaan myös tässä teoksessa.

Itselleni tuli uutena tietona, että Gösta Serlachius oli ollut tehtaiden johdossa ja suhtautunut erittäin nihkeästi työläisten vaatimuksiin. Sehän on tunnettua, että Mäntän tehtaalla ei kapinoitu, mutta jos Serlachius olisi jäänyt Kuusankoskelle, hän tuskin olisi selvinnyt hengissä.

Aalto painottaa, että Kuusankosken punaiset eivät halunneet bolsevikkejä Suomen johtoon. He halusivat itsenäisen Suomen, jonka johdossa olisi myös vasemmistopuolueen edustajia. Porvarillinen Suomen senaatti oli yksi syy sisällissodan syntymiseen. Tämä on tärkeä muistutus, koska yhä edelleen monelle on epäselvää, mitä asiaa punaiset sisällissodassa ajoivat.

Punaisten liipaisinsormi ei aluksi ollu herkkä ja teloituksia paheksuttiin. Kevään edetessä punaisetkin tekivät kostoteloituksia. Valkoisten tultua Kuusankoskelle, paikkakunnalla alkoi todellinen verilöyly, jonka tarkoituksena oli tehdä poliittinen puhdistus.

Ahdistava, mutta informatiivinen lukukokemus.