Fiona Valpy: Allamme hohtava taivas
Otava 2026
The Sky Beneath Us 2024
Suomentanut Johanna Laitila
336 sivua
Brittiläinen romaani
* Kirja saatu kustantajalta markkinointitarkoituksessa*


Ja olen alkanut luoda jotakin uutta. Tai oikeastaan jota_kuta_ uutta: ihmistä, joka haluan olla.

Nyt alkuvuonna olen kaivannut lempeyttä enemmän kuin aikoihin, sillä olen elänyt surun täyttämää aikaa. Olen halunnut kääriytyä johonkin ihanaan ja pehmeään: lämpimiin viltteihin, halauksiin, lämpimän kaakaon makuun, kaikkeen sellaiseen – ainakin jonkin aikaa, en ihan kyllästymiseen saakka kuitenkaan.

Tähän lempeyden tarpeeseeni tuli postitse mukava kirjayllätys: Fiona Valpyn romaani Allamme hohtava taivas. Tässä yhteydessä on sanottava, että historiallinen viihde on minulle joskus vaikea laji enkä kovin herkästi sellaiselle lämpene. Ja sitten: ei lajityyppiä ilman poikkeuksia, luen siis toisinaan vaikkapa kauhua tai scifiäkin, eivätkä nekään ole ihan ominta minua. Kun nielee ennakkoluulojaan, voi saada jotain todella nautittavaa.

Miten siis kävi Valpyn romaanin kanssa? Se on tyypillinen kahdessa aikatasossa kulkeva viihteellinen juoniromaani. Maaliskuussa 2020 Daisy kaipaa uutta suuntaa elämäänsä ja on matkustamassa Nepaliin. Sinne hänet houkuttavat isoisotäti Violetin päiväkirjat. 1920-luvulla nuori skotti, hyvän perheen kasvatti Violet opiskelee kasvitieteitä, mikä johdattaa hänet Nepaliin. Violetilla on myös suuri salaisuutensa, joka kantaa yli sukupolvien.

Lukijan on helppoa tietää jo ennen kirjan kansien avaamista, että Violetin tarinalla on paljon annettavaa Daisylle ja että pakettiin kuuluu myös rakkautta, melodraamaa ja – mikä parasta – Nepalin uskomattoman upeita vuoristomaisemia eri sävyissään. Tarjolla on myös teetä ja sherpojen seuraa.

Ihan jokaiselle en uskaltaisi Valpyn romaania suositella, mutta kyllä se omassa lajityypissään varsin nautittavaa luettavaa tarjoaa. Onneksi romanttiset rakkauskuviot ovat pienemmässä roolissa kuin sukulaisuus, kasvitiede ja toisaalla olemisen aikaansaama seikkailun tuntu. Ehkä Himalaja saa aikaan sen, että teoksesta voisi poimia elämänviisauksiakin, muttei yliviljeltynä vaan maltillisesti ja tyylitajuisesti. Ihailen myös sitä tarkkuuttaa, jolla Valpy on romaaninsa taustatyöt tehnyt. En ole suuri hortonomi enkä ole koskaan käynyt Nepalissa, mutta monet seikat menivät ainakin minuun ihan täydestä. Kirjailijan loppusanoista vakuuttuneena uskon – tai siis tiedän – hänen ottaneen selvää luonnonoloista, historiasta ja sherpojen elämästä.

Se, mistä pidin vähiten, on nykytason pandemia-aika. Ehkä koronaepidemiasta on sen verran vähän aikaa, että aiheelle lämpeneminen ottaa aikansa – omalla kohdallani varmaankin vuosia.

Lopputulema: Allamme hohtava taivas on ihan viehättävä romaani. Lempeä muttei imelä, toki monin osin ennalta-arvattava. Pidin myös siitä, ettei kahdessa aikatasossa kulkeva romaani ole mitaltaan niin massiivinen kuin monet verrokkinsa. Se on ihanaa!

Sven Mikser: Vareda
Enostone 2024
Vareda 2023
Suomentanut Petteri Aarnos
Kansi Asko Künnap
259 sivua
Virolainen romaani


On piinallista odottaa tällä tavalla. Ehkä pitäisi koettaa vähän piirtää.

“Ihanan vanhanaikainen”, “säilytti tyylinsä viimeiseen pisteeseen asti”, luonnehti ystäväni Sven Mikserin romaania Vareda. Kun sitten toinenkin ystäväni kehui romaania, lainasin sen kirjastosta.

Ja totta: Vareda on romaani nuoruudesta, kaipuusta, taiteesta ja itsensä etsimisestä, kaipa sitä voisi luonnehtia kasvukertomukseksikin. Ja se on vanhanaikainen kerronnallisessa ja rakenteellisessa mielessä – hyvällä tavalla.

On kesä 1991, niin Virossa kuin muuallakin Euroopassa on tapahtunut suuria mullistuksia. Päähenkilö ja kertoja on 16-vuotias Johannes, taiteellinen poika, joka saa kesätöitä Varedan kyläkoulun talonmiehenä. Hän on osin hukassa itsensä kanssa. Johannes tutustuu Margitiin ja Andreakseen, joista etenkin jälkimmäinen saa aikaan väristyksiä. On myös uuden ajan Viro, jossa monet muutokset kertovat omaa tarinaansa etelänaapurimme lähihistoriasta. Uusi aika on koittamassa myös Johanneksen omassa elämässä ja nuoruuden etenemisessä, kasvamisessa.

Mikser kirjoittaa kaikkeen ihmeellistä etsikkouden, hämmennyksenkin tuntua ja hellää nuoruutta. Hän ymmärtää Johannesta, jonka rinnalla lukijakin voi kulkea. Ihmeellinen on myös rapistunut talo: Vareda, kouluna toimiva entinen kartano verantoineen ja lautavuorauksineen. Kolkko, aikoinaan kaunis rakennus, täynnä kesäistä tunnelmaa ja menneiden aikojen kaikuja – aikana, jolloin radiouutiset kertovat yhä kiihtyvämmin muuttuvasta maailmasta.

Totta tosiaan, viehättävä ja eheä romaani, joka saa kaipaamaan. Ehkä nuoruutta, ainakin kesää ja vanhojen talojen tunnelmaa. Mainio lukuvälipala, jossa on nostalgiaa ja sateenkaarevia teemoja.

Jenny Erpenbeck: Kairos
Tammi, Keltainen kirjasto 2025
Kairos 2021
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
Kansi Laura Lyytinen
408 sivua
Saksalainen romaani

Edessä oleva vuosi on hämärän peitossa, hämärän kuin himmentynyt peili. Eikö hän kuitenkaan kuule hälytysääntä, joka on aiheutunut siitä, ettei hän näe mitään? Laahustus ja putoaminen ja liukuminen ovat niin eläviä, tavattoman elävää kaikki se, mikä on lähtenyt liikkeelle.

Kahtia jakautunut Saksa, yhdistyvä Saksa. Vasta 19-vuotias Katharina, häntä 34 vuotta vanhempi Hans. Itä-Berliini, ja muurin murtumiseen on vielä muutama vuosi. Hans on naimisissa eikä aio jättää vaimoaan, Katharina hullaantuu ja heidän välilleen syntyy intensiivinen suhde, joka muuttuu koko ajan hurjemmaksi ja saa alistavia, väkivaltaisia muotoja. Samaan aikaan muuttuu myös ympäröivä maailma. Kun yhteiskunta hakee uutta suuntaa ja vanha valtio romahtaa, alkaa myös henkilökohtainen raunioitua. 

Jenny Erpenbeckin Kairos on paitsi kertomus epätasa-arvoisesta parisuhteesta myös poliittinen romaani, jossa kannanotto syntyy lukijassa itsessään. DDR on erilainen Katharinalle ja Hansille niin heidän ikänsä kuin taustojensakin vuoksi. He molemmat ovat itää, mutta ajan edetessä toinen valtio lakkaa olemasta: länsi ja itä yhdistyvät, lomittuvatkin, mutteivat silti aidosti kohtaa. Yhdistyminen ei tarkoita vapautta tai automatisoi hyvää elämää, sillä historian kerrostumat elävät ja lomittuvat yhteiskunnassa aina. Toinen puoli hallitsee toista – aivan kuin ihmissuhteessakin.

Kairos on syvä ja hyvällä tavalla hengästyttävä romaani. Se haastaa lukijansa tavalla, jota arvostan: kerronnallisesti, näkökulmateknisesti, temaattisesti, kulttuuriviittauksiensakin osalta. Aina ei esimerkiksi ole selkeää, toimiiko kertojana Katharina vai Hans. Romaani on myös monin osin inhottava. On hirvittävän helppoa inhota Hansia, ja inhoankin: sitä, millainen hän on, mitä hän edustaa, hänen ja Katharinan ikäeroa, Hansin asennetta ja tekoja. Kaikkea. Ja samalla juuri Hansissa, toki Katharinassakin, heijastuvat Saksan ja Saksojen historian monet polut aina toisen maailmansodan ajasta Saksojen yhdistymiseen. Lukiessani halusin ravistella Katharinaa, että lähtisi, lähtisi heti ja että Hans joutuisi kärsimään.

Ja jos Kairos onkin (Hans-)osin vastenmielinen, on se romaanina kauttaaltaan upea. Sitä voi yhtään liioittelematta kutsua aikamme parhaimmistoon kuuluvaksi kaunokirjallisuudeksi. Se on hyvin kirjoitettu ja suomennettu, otteessaan pitävä ja siten koukuttava, korkeakirjallinen, kulttuuriviittauksia sisältävä, historiaa luotaava, vastenmielinen – ja niin, niin hieno, että se soi kuin “Requiem”, mutta:
“Ei se nyt sovi tähän, nuori nainen sanoo. Hän sanoi nyt tähän.”

26 kirjaa vuoteen 2026 eli mitä kuvittelen lukevani. Instagramissa Tiian lukupäiväkirja muisti minua tägillä, jossa suunnitellaan lukemisia nyt alkaneelle vuodelle. Onpa vaikeaa, ja mukavaa! Kuten aina, en luultavasti tule lukemaan kaikkia listaamiani, sillä lukumieli jos joku on oikukas eikä esimerkiksi syksyn kirjauutuuksia ole vielä julkaistu. Nostan listalleni nyt keväällä ilmestyviä ja vanhempiakin teoksia sekä muutaman (jo lukemani) työkaunon vinkiksi teille muille.

Käännökset
* George Eliot: Daniel Deronda (ikuinen hyllynlämmittäjäni)
* Francesca Giannone: Lizzanellon kirjeenvaihtaja
* Sven Mikser: Vareda (lainasin jo kirjastosta)
* Coco Mellors: Blue Sisters
* Sawako Natori: Kirja, jota etsit
* Lydia Sandgren: Läpileikkaus (aloittelin joskus ja pidin, mutta jostain syystä jäi kesken)
* W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat
* Patti Smith: Enkelten leipää
* Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken
* Alia Trabucco Zerán: Puhdas
* Anne Tyler: Kolme kesäkuun päivää
* Asako Yuziki: Voita

Kotimaiset
* Johanna Forss: Pidot
* Joel Haahtela: Talvikappeli
* Anu Kaaja: Siluetinleikkaaja
* Mikko Räty: Kaikki putoava
* Karoliina Timonen: Hilda, Hanna ja Ida Kristiina
* Vera Vala: Persikankukkien aikaan

Englanninkieliset
* Francesca Hornak: So Good to See You
* Megan Hunter: Days of Light
* Olivia Laing: Garden Against Time
* Alan Murrin: The Coast Road (sain joululahjaksi)

Bonuksena työkaunot (vinkiksi teille muille)
* Susanna Makaroff: Piiri pieni pyörii
* Tittamari Marttinen: Brunssilla murhaajan kanssa
* Heli Rantala: Summer of sock’n’roll (mainio nuortenkirja)
* Pekka Vartiainen: Murhakertomuksen anatomia

Olisiko jotain, mitä minun pitäisi ehdottomasti lukea? Mitä suosittelisit? Vinkit ovat tervetulleita. ❤️📚