[go: up one dir, main page]

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Desperately seeking January



En oikein osaa olla näiden lyhyiden, hämärien päivien kanssa. Minuun iskee pakokauhu jo aamulla ja jähmetyn paikoilleni odottamaan katkeamatonta pimeää. Tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Mitään missä on jokin järjestys tai mieli. En muista milloin olisin odottanut tammikuuta näin kiihkeästi. Oi tule jo sininen ja tarkkaraajainen tammikuu.

Olen hurahtavaa tyyppiä. Nyt voisin kuvata vaan ruusuja. Syödä bulgarianjugurttia. Kuvata taas ruusuja ja kuvitella paikoista, joihin ensi vuonna matkustan. Varmasti.

These short, dark days seem to get the best of me, and I await January as if it was the best time of the year. Days in January have sharp contours, the blue light lingers on the snow, moments have all the sense and strength.

tiistai 22. joulukuuta 2009








Pianistini saapui tänään. Löysin juuri oikean lahjan juuri oikealle ihmiselle.  Leivoin kakun ja ajattelin paketointia. Tuntuu joululta.

En tiedä, ovatko nämä kuvat erityisen jouluisia. Viime päivinä nämä värit tulivat ja täyttivät mieleni. Se tuntuu hyvältä.

Oikein hyvää joulua teille kaikille!
Kiitos tästä vuodesta.

My pianist arrived today. I also found just the right gift for the right person. Baked a cake and thought about packing the presents. It feels like Christmas. These pictures reflect something about the overall mood.

Merry Christmas to you all!
Thank you all for this year.

maanantai 21. joulukuuta 2009





Koko päivän satanut lunta. Potkukelkalla pääsee aika pitkälle, vain alikulkusillan alla pitää kantaa. Nukun samassa huoneessa, missä nukuin 11- vuotiaana. Elämäni ensimmäinen oma huone. Huone, jossa on siniset seinät, yksi ikkuna ja vino katto.

Taas ruusuja.

lauantai 19. joulukuuta 2009





Viime torstaina kulkiessani aamulla pakkasen halki töihin näin kaksi tanssiesitystä.
 Ensin kaksi oravaa juoksi siksakkia edessäni autiolla kadulla. -27 asteen pakkasessa sai tanssia rauhassa. Keltaisessa ikkunassa näin miehen ja naisen tanssimassa tangoa. Näin päättelin taivutuksista. Olo oli onnellisen epätodellinen.

Olen saanut pitkästä aikaa nukuttua ja nähnyt paljon talounia. Illalla tiramisu ja ranskalainen elokuva.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Menneitä kesiä




Tämä joulukuu on ollut tähän mennessä sumuisten hetkien täplittämä, tekisi mieli vaihtaa ikkunat. Sitten pestä ne. Ja nukkua puhtaiden ikkunoiden alla niin, että poskeen jää tyynyliinasta jälki.
 Lapsi ei tahtoisi nukkua öisin lainkaan vaan jutella, kiipeillä sänkyjä pitkin seinille, itkeä ja työntää pieni, täydellinen etusormi silmääni.

Pakenin väsymystä menneisiin kesiin. Silloin, kun itse olin vielä ihan pieni.
 Nämä kuvat on isäni ottanut.

maanantai 7. joulukuuta 2009

     


Harmaita päiviä. Lumen kaipuu on muuttunut huurteen ikäväksi. Kengänkärki etsii metsälammikoista edes pientä jäätynyttä heijastusta,  jonka särkeä tuosta vain yhdellä ohuella hipauksella.

Olen löytänyt tänä syksynä muutaman pitsityynyliinan ja nenäliinan kirpputorilta. Viimeisimmässä liinassa oli kirjailtuna kissakellonsinisellä, oikeaan kulmaan kaunokirjaimet V ja L. Aikaisemmissa tyynyliinoissa oli valkoisella M ja A. Alkusyksyn liinassa valkoisella L ja T. Tuntuu, että kaikkien läheisieni nimikirjaimin kirjaillut tyyny- ja nenäliinat karttavat minua. Minulle tarjoillaan vieraampia kirjainyhdistelmiä tai ehkä ne ovat nimiä, joita en vielä tunne, tiedä häntä.

The days are grey. I was longing for snow, now I'm aching for frost. My shoes seek from the ponds even a slight layer of icy reflection, which one could break with a light touch.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009





Hämmennyin  tänään viedessäni alakuloisen saappaani suutarille. Luulin olevani kunnon ihminen, joka  korjauttaa vanhaa uuden ostamisen sijasta. Suutari oli ammattimies, joka kutsui minua "kenkäamatööriksi"; hän totesi, että voi kyllä korjata kenkäni, mutta se maksaisi yli 70 euroa eikä olisi takeita sen kestävyydestä. Olin elänyt valheessa ja luullut kenkieni olevan laadukkaat, mutta näin ei suinkaan ollut. Clarksin kengät olivat kuulemma viimeksi 80- luvulla hyvälaatuisia. Mustien saappaitteni kärjet olivat jo lommoilla, vetoketju ei suostu sulkemaan suutaan.   Suutari piti minulle valaisevan luennon, jonka jälkeen lähdin muuttuneena ihmisenä. Tosin en vieläkään tiedä, mistä löytyy kunnon kalosseja.


Hieman nuupahtaneen joulukuun alun Suuri ilo: Liivian kauniit kortit!!

lauantai 28. marraskuuta 2009

Something blue





Muutama päivä marraskuuta jäljellä. Olo nuhjuinen ja uupunut. Olin pitkästä aikaa kaupungilla. Teki mieli nukahtaa sovituskoppiin. Peittää peilit mustalla sametilla, sulkea silmät hetkeksi. Jostain kuului nuori, nasaali naisääni: voinko auttaa, haluatteko toisen koon?

Se oli lähes yhtä raikas kysymys kuin kaupan kassan jokapäiväinen Laitanko pakasteet pieneen pussiin? Jonka tarkoitusta yhä ihmettelen.

Kotona luin valokuvaaja Irmeli Jungin haastattelun, söin lakritsia ja ajattelin kenestä tahtoisin tehdä muotokuvan kameralla tai siveltimellä tai kynällä, jos saisin valita kaikista maailman olennoista, elävistä tai kuolleista.
 Pitää vielä miettiä.

A few days of November still left, and I'm all worn out. Today, while shopping, I wanted to fall asleep inside the booth where clothes are tried on, cover the mirrors with black velvet and just close my eyes for a while. But the bright and friendly voice of the salesgirl woke me up.

Back home I pondered of whom I'd make a portrait with my camera, paintbrush or pen, if I had to choose of all the creatures of the world. I still need to think about it.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009






Tänään olen sekoittanut Torstin ja Kostin. Gaudin ja Gauguinin. Avannut tietokoneen, mennyt keittämään kahvia, tullut takaisin koneelle ja ihmetellyt, kuka tämän koneen on aukaissut, milloin ja miksi ihmeessä.
Sitten vähän mustikkasuklaata ja italialaista draamaa. Välillä katosi kaksoispiste ja toinen kumisaapas. Caravaggio se vain maalaa ja miekkailee raivon vallassa italialaisessa tv-eepoksessa.

Today I've mixed everything up, Gaudi and Gauguin, Rimbaud and Rambo. When I return to my computer, I wonder who wrote all this. My sentences are pointless. Oh well, Caravaggio still doesn't give up painting and swordfighting in the epic Italian tv-flick.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009






Tänä aamuna iloitsin, ettemme ole muistaneet ripustaa verhoja takaisin paikalleen.  Unesta sumeat silmäni näkivät ikkunamme takana vaaleanpunaisen laakson.  Muuten minulla ei ole nyt oikein mitään hyvää sanottavaa marraskuusta. Nahkasaappaitteni vetokeju teki protestin. Se ei enää suostunut tulemaan villasukkien tungettelemaksi. Pakko hankkia ne talvikengät. Ja mennä suutariin.

Pakenen tätä harmautta matkasuunnitelmiin. Ensi touko- kesäkuussa jonnekin, missä mantelit ja hopea- akaasiat kukkivat.

It's November, and despite some rare flashes of colours, the greyness rules. I escape to my fantasies of future travels. Next May-June I'm going somewhere, where almond trees and acacias bloom. (Do they bloom anywhere that time of the year?!)

perjantai 20. marraskuuta 2009





Parveke on saanut uuden asusteen.
 Lapsi innostui leikiessään ja peili meni rikki. Onneksi ei käynyt huonosti kenellekään, paisti tietysti peilille. En jaksa olla enää taikauskoinen. Tämä on jo toinen peili tässä kuussa. Kummatkin olivat minusta aika rumia. En surrut kummankaan puolesta. Keräsin suuret palat varovaisesti lattialta, pienet imuroin, kunnes imurista ei enää kuulunut sitä helisevää ääntä, kun sirut juoksevat putkea pitkin pölypussiin. Siirsin ison seinäpeilin parvekkeelle odottamaan lopullista paikkaa.

Tänä syksynä olemme saaneet runsaan sirpalesadon. Pienet uteliaat sormet yltävät uusiin paikkoihin ja hajamielisyydessäni en aina muista, minne kaikkialle ne pääsevät. Kauneimpia sirpaleita en ole raaskinut heittää pois, niimpä parvekkeen pöydälle on muodostunut pieni sirpalepuutarha.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Lukuohjeita




Tänään tuntui: ei yhtään kokonaista lausetta, ei ajatusta ole eikä tule. Vain pimeitä kuvia, valo loppuu silmissä.

 Luin Sakset loppuun ja söin suklaajäätelöä. Piti vielä tarkistaa muistinko kirjan oikein. Lukea muutama kohta uudestaan. Tarkistaa ensimmäiset sanat, miltä ne nyt kuulostivat, kaiken jälkeen. Katsoa kirjailijan kuvaa: kulmakarvojen kaarta, silmien ilmettä. Lukea takakansi. Tuijottaa kannen sinistä kuvaa kuin sen näkisi aivan ensimmäistä kertaa.
Kun kirjan on lukenut loppuun sitä saa selailla. Sellainen sääntö minulla on. Tunnen huonoa omatuntoa, jos kurkistan kesken kaiken pitemmälle, hypin jakson yli, en lue lausetta loppuun.

Huomenna marraskuu on puolessa välissä. Mieleni tekisi taas siteerata erästä toista laulua, mutta enpäs teekään sitä, vaan haen vielä yhden kupillisen suklaajäätelöä.

tiistai 10. marraskuuta 2009






"Ken on lapsena syönyt lunta tuntee taian talvi-ilmojen", lauloivat Sielun veljet joskus kauan sitten.

En tiedä tuleeko enää sellaisia lapsuudesta tuttuja kylmiä, lumesta levollisia, vakaita talvia, siis täällä Helsingissä. Kiipesin läheiselle kalliolle, jotta saisin muutaman kuvan lumesta. Yhden sain, sitten nahkasaappaat päästivät lumen läpi, mustat sukat kastuivat ja tuli hämärä. Akku loppui.

lauantai 7. marraskuuta 2009








Olen hämmentynyt marraskuun kauneudesta. Tuntuu kuin olisin kaikki aikaisemmat marraskuut kulkenut sokeana tai sokkona, en tiedä. Taannoinen metsä, jossa kuljimme, oli aivan ihmeellisen kaunis. Välillä hiilenharmaa, hopeinen, kuluneen kullan hohde, jossa on häivähdys sameaa syklaaminpunaista.
En osaa pukea sitä sanoiksi. Käy niin kuin minulle usein luontoa kuvatessa. Kuvat ovat vain todella hatara toisinto siitä, mitä näin.

Juuri nyt mielessä pyörii Laura Lindstedtin Sakset. Intensiivinen, hieno kirja. Ihan turhaan olin pelännyt tuota kirjaa rankan aiheen tähden. Se on kirjoitettu niin kiehtovalle kielellä, että voisin vain ahmia sitä.

torstai 5. marraskuuta 2009

Torstai









Lapsi vetäisi eilen verhot ikkunasta. Alkoi sataa lunta, eikä maiseman peittämisessä ollut enää mitään mieltä. Mies tahtoi kuitenkin edes jotain suojaa, joten ripustin lakanat ikkunaan ja jos muistatte nuo räjähdyskonsulttien jättämät tärähdykseltä suojelevat pikku toffeepalat, niin ne saivat kelvata lakanoiden pidikkeiksi.
Mietin millaista olisi, jos ikkunasta avautuisi meri tai laakso, jotain muuta kuin betonille rajattu sisäpiha.

Hieno lumitorstai.
Tutustuin syvemmin erääseen ihanaan ihmiseen, muistin taas millaista on kun tapaa jonkun, joka liikkuu samalla taajuudella. Aivan kuin radiosta asemaa hakiessa osuisi kauan etsimiinsä sointuihin.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Punainen takki







Minulla oli takkiongelma.
Vanha takkini on tullut siihen ikään, ettei se jaksa pitää lämpöä sisällään. Pinkin vuoren läpi kulkee mikä tahansa piskuinen tuuli.
En jaksaisi millään ostaa uutta takkia, koska silloin pitäisi lähteä kiertelemään kuumasta kaupasta toiseen.
Onneksi äitini vanha, punainen villatakki kuohuvalta 60- luvulta sopi minulle kuin valettu. Sen ainoa puute on taskuttomuus. Käteni tuntuvat yhtäkkiä samalla pelokkailta että julkeilta.


Huomenna lähden metsään. Järjestetty juttu.

torstai 29. lokakuuta 2009






Sain aivan ihanan tuliaisen mieheltä New Yorkista. Ei tarvinnut edes antaa vihjettä. Sophie Callen ja Paul Austerin yhteisen kirjan, joka kertoo Callen taideteoksesta, jossa hän palkkaa yksityisetsivän varjostamaan itseään. Calle sai idean Austerin romaanista Leviathan, johon Auster oli luonut Callen pohjalta tätä muistuttavan fiktiivisen henkilöhahmon. Todellinen viittausten viidakko siis.

Sophie Calle on ihmeellinen taiteilija. Ihailen häntä häpeilemättömän intohimoisesti. Voi, kun joskus näkisin hänen töitään "elävänä".
Minulla on muutama taiteilija, joiden töitä tahdon nähdä aina uudestaan ja uudestaan. Tällainen intohimo ylittää järjen ja yleisen mielipiteen. Ylittäköön.