Helsingin Garden-hanke
Aluksi uudesta areenahankkeesta.
Helsingin Garden-hanke herättää paljon keskustelua.
Hallitus on päättänyt, että hanke saa valtiolta 35 miljoonaa euroa ehdollista tukea.
Pääministeri Petteri Orpo sanoo, että aloite areenan tukemisesta tuli kokoomuksesta. Orpo kiistää väitteen, että tukipäätös on palvelus kokoomuksen vaalirahoittajille.
Varsinkin oppositio on vaatinut perusteluja päätökselle.
Valtiovarainministeriö kertoo, että Helsingin Garden-hankkeen työpaikoista ja talousvaikutuksesta ei ole arviota.
Valtiontalouden tarkastusvirasto sanoo, että se seuraa tarkasti julkista keskustelua.
Naiset armeijassa
Sitten uutinen armeijasta.
Melkein 40 prosenttia naisista kokee epäasiallista kohtelua asepalveluksessa. Se on yleisimmin kiusaamista tai sukupuolista häirintää.
Miehistä epäasiallista käytöstä kokee alle 10 prosenttia.
Varusmiespalvelun suorittaa joka vuosi 20 000 nuorta. Heistä vain noin 800 on naisia. Palvelus on naisille vapaaehtoinen.
Melkein 40 prosenttia naisista kokee epäasiallista kohtelua asepalveluksessa.
Varusmiesliiton puheenjohtaja Mats Uotila:
- Sanoisin niinkin, että tällainen sikailu varusmiespalveluksessa on epäisänmaallista toimintaa.
Puolustusvoimien komentopäällikkö Vesa Valtonen sanoo, että tekemistä riittää, jos yksikin nainen kokee epäasiallista käytöstä.
Viimeinen lankapuhelu
Sitten historian lehtien havinaa.
- Saarimäellä, Jarkko puhelimessa.
- No terve, Jarkko, Mannerin Topi täältä soittaa lomamatkalta Lontoosta.
Eilen soitettiin Suomen viimeinen puhelu valtakunnallisessa lankaverkossa.
Traficomin pääjohtaja vastasi Elisan toimitusjohtajan puheluun Helsingin Puhelinmuseossa.
Elisa oli viimeinen suuri operaattori, joka lopetti lankapuhelinverkon. Verkko on vuosikymmeniä vanha, ja matkapuhelimet ovat yleisiä.
Sää
(TV-lähetyksen säätekstityksessä oli ongelmia.)
Vielä sääennuste.
Torstaina maan etelä- ja keskiosassa tulee vettä tai sadekuuroja.
Lännessä voi ukkostaa. Pohjoisessa aurinko paistaa yleisesti.
Lämpötila on enimmäkseen 15 ja 20 asteen välillä.