Yhdysvallat aloittaa Iranin sodan rauhanneuvottelut hyvin vaikeista asetelmista.
Näin on ainakin, mikäli neuvottelujen lähtökohtana todella ovat Iranin ehdotukset, kuten presidentti Donald Trump on kertonut.
Tällä tavalla arvioi Ylelle Lähi-itään erikoistunut tutkija Timo R. Stewart Helsingin yliopistosta.
– Jos neuvotellaan kaikkien kovimpien Iranin ehtojen pohjalta, niin tilanne olisi paljon parempi Iranille kuin se oli sille ennen sodan alkua, Stewart huomauttaa Ylen puhelinhaastattelussa.
Yhdysvallat ja Iran sopivat yöllä kahden viikon tulitauosta, kun Iran suostui avaamaan Hormuzinsalmen liikenteelle.
Trump kertoi sosiaalisessa mediassa, että Yhdysvallat neuvottelee nyt lopullisesta sopimuksesta Iranilta saadun kymmenen kohdan ehdotuksen pohjalta. Myös Iran on vahvistanut tämän.
Ristiriitaista tietoa Iranin ehdoista
Toistaiseksi on epäselvää, mitä Iranin ehdotukset tarkalleen ovat. Julkisuudessa on ollut keskenään erilaisia listauksia rauhanehdoista.
– En ole ihan varma, tietääkö Trump itsekään, mihin hän viittaa, Stewart sanoo.
Siksi Trumpin kommentille juuri kymmenestä kohdasta neuvottelujen pohjana ei tutkijan mukaan kannata antaa liikaa painoarvoa.
Muun muassa tällaisia vaatimuslistoja Iranin valtionmedia ja diplomaatit ovat julkaisseet:
Iranin televisiossa kerrottiin taas tällaisista tiukoista ehdoista rauhanneuvotteluille:
Iran vaatii Hormuzinsalmen hallintaa
Iranin keskeisimpiä vaatimuksia listojen kaikissa versioissa on sodan pysyvä loppu sekä Iranissa että sen liittolaisia vastaan. Tämä tarkoittaisi sotatoimien päättymistä myös Libanonissa.
Hormuzinsalmi jäisi Iranin hallintaan, mutta pysyisi auki. Lisäksi Iran vaatii kaikkien pakotteiden poistamista.
Stewart sanoo, että kiistanalaisin kohta koskee Iranin oikeutta rikastaa uraania. Se on ollut mukana farsinkielisissä versioissa, mutta jätetty pois englanninkielisissä listauksissa.
Tutkija muistuttaa, että juuri tämä on ollut pääkysymys jo yli kymmenen vuotta jatkuneissa neuvotteluissa Iranin ydinohjelmasta.
Joissakin versioissa Iran on vaatinut myös sotakorvauksia tai Hormuzinsalmesta kulkevilta aluksilta perittäviä maksuja, joilla korjattaisiin sotavahinkoja.
Kaikkein räikein uutisoiduista Iranin ehdoista on Stewartin mukaan Yhdysvaltain sotilastukikohtien vetäminen pois Lähi-idästä. Siihen Trumpin hallinto ei voi hänen mukaansa suostua.
– Iran on siis ujuttanut tuohon kymmenen kohdan ohjelmaan kaikkein kovimmat vaatimuksensa, Stewart sanoo.
Kumpikaan ei halua jatkaa sotaa
Stewart on skeptinen neuvottelujen onnistumisen suhteen. Maiden on määrä jatkaa Pakistanin välittämiä neuvotteluita perjantaina.
Vaikka neuvottelut käydäänkin ilmeisesti Iranin ehtojen pohjalta, myös Yhdysvalloilla on vaatimuksensa. Se on välittänyt Iranille oman 15-kohtaisen listansa.
Tutkija kuitenkin näkee toivoa siinä, että sodan jatkamisesta ei ole kummallekaan osapuolelle selvää hyötyä.
– Osapuolet ovat selkeästi aika kaukana toisistaan, mutta sitten samanaikaisesti tämän sodan jatkamisen edut eivät ole kummallekaan kauhean selkeitä, hän sanoo.
Iranin talous tuhoutuu sodan jatkuessa, eikä Yhdysvalloillakaan ole selkeää strategista tavoitetta.
Stewartin mukaan ratkaisevaa on, että välittäjät keksivät luovia ratkaisuja, joiden avulla molemmat osapuolet voivat esittää lopputuloksen omalle yleisölleen riittävänä voittona.