Tony Kushnerin näytelmä Angels in America on noin seitsemän tunnin mittainen. Se koostuu kahdesta osasta, jotka kantaesitettiin puolentoista vuoden välein: Millennium Approaches 1991 ja Perestroika 1992. Osia esitetään erikseen mutta yhdessä - viimeisin lähin referenssi taitaa löytyä Lontoon National Theatresta vuodelta 2017, jolloin itse näin sen elokuvateatterilevityksenä. En nähnyt vuoden 1994 Kansallisteatterin produktiota, ainoa näkemäni … Jatka artikkeliin Angels in America
Tapiola-sinfoniettan ohjelmistossa pisti silmään Sotilaan tarina kahdesta syystä: se on klassinen musiikkiteos, joka jo alun perin on tarkoitettu paitsi soitettavaksi myös luettavaksi, näyteltäväksi ja tanssittavaksi - lisäksi esiintyjät olivat erityisen kiinnostavia, joten odotukset olivat korkealla. Igor Stravinskyn säveltämä teos julkaistiin vuonna 1918, hänen uran venäläisenä pidetyn jakson opulla, hänen jo lähdettyään Venäjältä. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa, … Jatka artikkeliin Sotilaan tarina
Taannoisen Lontoon-reissun viidestä esityksestä yksi tuli valittua näyttelijävetoisesti. Vain muutamaa päivää aiemmin Lontoon-ensi-illan jälkeen näkemässäni Clarkston-näytelmässä toista pääosaa esittää Ruaridh Mollica, jonka herkkävireinen tulkinta Mikko Mäkelän kauniissa elokuvassa Sebastian (2024) teki taannoin suuren vaikutuksen. Joe Locke puolestaan on "TV:stä tuttu" (Agatha All Along (2024) ja Heartstopper (2022-2024)). Näytelmän (2015) kirjailijakaan ei ole ihan tuntematon: Samuel … Jatka artikkeliin Clarkston
Wyndham's Theatressa näin Royal Shakespeare Companyn produktion näytelmästä Born with Teeth, joka faktaa ja fiktiota yhdistellen nivoo hauskasti yhteen Shakespearen aikaista kulttuuri-, valta- ja sosiaalihistoriaa. Se kantaesitettiin 2022 Texasissa, ja Daniel Evansin ohjaama UK:n produktio ihan vastikään. Näytelmän nimi tulee Henrik VI -trilogian kolmannesta osasta, jonka 5. näytöksen 6. kohtauksessa Gloucester (sittemmin Richard III) surmattuaan … Jatka artikkeliin Born with Teeth – Shakespeare & Marlowe
Dostojevskin RIkos ja rangaistus (1866). On perin hupsua tunnustaa epä-älyllisyytensä tämäkin puoli, mutta venäläisklassikot eivät ole oikein koskaan onnistuneet innostamaan, joten niiden teatteriversioitakaan en ole siinä määrin bongaillut kuin vaikkapa Shakespearea. Niinpä tämä Q-teatterin kehuttu tulkintakin oli mennyt ohi, mutta osui onneksi haaviin Teatterikesässä. Dostojevskilla on paljon henkilöitä ja yksityiskohtaisia sivujuonia, mutta päätarina lienee jotakuinkin … Jatka artikkeliin Fyysinen Rikos ja rangaistus
Taannoiselta Lontoon-reissulla näin myös toisen mainion puhenäytelmän, jossa on perin kiinnostava teema: Oliver Cottonin The Score kantaesitettiin 2023 Bathissa Lounais-Englannissa, josta se oli siirtynyt Lontooseen Royal Haymarket -teatteriin vain reilu kuukausi ennen kuin näin sen siellä. Tämä tuore historiallinen näytelmä sijoittuu vuoden 1747 touko- ja heinäkuuhun, Saksin Leipzigiin ja Preussin Potsdamiin. Johann Sebastian Bach (1685-1750) … Jatka artikkeliin The Score – Bach ja Fredrik Suuri
Lontoossa käydessä pitäisi aina pyrkiä näkemään Shakespearea, ja tällä kertaa haaviin osui Bridge Theatren verevä Richard II. Näytelmä - alun perin koko nimeltään The Life and Death of King Richard the Second (1595) - on itselleni vieraampaa bardin tuotantoa, niinpä olikin hyvä, kun hyllystä löytyi matkalukemiseksi Matti Rossin verrattain tuore (2008) suomennos. Rikhard II (1367-1400, … Jatka artikkeliin Richard II
Pääasiallinen syy Turun teatterireissulleni oli tällä kertaa Tiranan sydän, vain muutamaa viikkoa aiemmin kantaesitetty Turun kaupunginteatterin näytelmä Pajtim Statovcin samannimisen romaanin (2016) pohjalta. En ollut lukenut sitä aiemmin, mutta esityksen nähtyäni se oli pakko lukea ja jäin hiukan jumiin sen otteeseen. Kirjoitan tässä blogitekstissä vähän molemmista, romaanista ja näytelmästä, samalla, kun pyristelen siitä irti. Statovcin … Jatka artikkeliin Tiranan sydän on loistelias identiteettitutkielma. Muun muassa.
Murhataan yksi fasisti vuodessa - sellainen, joka on vain katsonut naisten surmaamista sivusta. Siinä suvun perinne jo 73 vuoden ajan. Perinteen taustalla on todellinen historiallinen portugalilainen henkilö: työläisten etuja Salazarin diktatuurin aikana puolustanut Catarina Eufémia, jonka santarmi surmasi 19.5.1954 ja josta tuli Portugalin antifasistisen liikkeen esikuva. Tampereen teatterikesän ulkomaisen vierailuteoksen Catarina and the Beauty of … Jatka artikkeliin Fasismin noususta ja sen vastustamisesta kaunistelematta
Teatterikesässä nähtiin Perttu Leinosen ohjaama Jyväskylän kaupunginteatterin tuotanto näytelmästä Keuhkot, samana Juha Jokelan suomennoksena, joka pyöri Kansallisteatterin Omapohjassa 2015 Jokelan ohjaamana. Pohdiskelin näytelmää Kansallisteatterin tuotannon nähtyäni hiukan enemmälti, niinpä tässä vain muutama kommentti. Macmillan on kirjannut näytelmäänsä tiukat ohjeet, joita noudattava ohjaaja luopuu suuresta osasta normaaleja työkalujaan, niinpä tuotantojen vertailu on rajallista (ja toki sinänsä … Jatka artikkeliin Keuhkot ja ilmasto lämpimämpinä
Teatteri Jurkka toi Suomeen Mike Bartlettin verrattain tuoreen vuonna 2009 kantaesitetyn näytelmän Cock. West Endissä suosittujen esitysten nimekkäimpiä pääosanäyttelijöitä ovat olleet Ben Whishaw, Andrew Scott (tosin ei aikanaan vielä niin nimekäs) ja Jonathan Bailey - homomiehet näyttelemässä homorooleja ei varmasti ainakaan vähennä autenttisuuden tuntua (vaikkei sitä takaakaan eikä toisaalta ole sen edellytys). Cock - jonka … Jatka artikkeliin Cock
(Vielä viime vuoden puolelta yksi vanha juttu, jonka vasta nyt viimeistelin...) Luin Kaj Korkea-ahon Punainen huone -romaanin (alkup. Röda rummet, 2021) pari vuotta sitten, suomeksi tosin, pian julkaisemisen jälkeen, ja olin silloin jo hilkulla kirjoitella siitä, vaikka erittäin harvoin bloggaan kirjoista. Kun Lillan toi sen lavalle vieläpä erityisen kiinnostavin tekijöin, se piti päästä kokemaan. Jopa … Jatka artikkeliin Röda rummet
Onpa mukavaa olla kypsässä iässä, jossa vappuaaton voi viettää teatterissa ilman fomo-fiilistä, että elämä tapahtuu jossain muualla. Tässähän se tapahtuu, ja Hamletin kanssa. Siis joko taas yksi Hamlet? Todellakin! Klassikoista se on harvoja suosikkejani - ehkä osin siksikin, että se taipuu, kun sitä taivuttaa, niin moneksi. Samuli Reunasen Kansallisteatteriin ohjaama uusi Hamlet-tulkinta on tietoinen yli … Jatka artikkeliin Kansallisteatterin virkeä ja viriili Hamlet
Pitää tunnustaa, että ihan kauhean innokkaasti en riennä katsomaan klassikoita, ellei niissä ole odotettavissa jotain erityistä uutta kiinnostavaa näkökulmaa. Niinpä Svenska Teaternin Ett Drömspel Amos-näyttämöllä olisi epäilemättä jäänyt väliin, ellei sen ohjaajana olisi ollut Carl Knif, koreografi ja tanssija, jonka teokset aina jaksavat aina puhutella tai vähintäänkin suuresti viehättää. Uninäytelmä on August Strindbergin vuonna 1901 … Jatka artikkeliin Ett Drömspel Carl Knifin maailmassa
"Vähän" jälkijättöisesti julkaisen muutaman kesken jääneen tekstin, tässä eka. Hulvaton. Siinä sana, joka ehkä parhaiten kuvaa Teatteri Takomon esitystä Bouvard ja Pécuchet Hällä-näyttämöllä Tampereen Teatterikesässä. Absurdi voisi olla toinen sana, mutta palaan siihen tuonnempana. Esittelyteksti Teatterikesän sivuilla antoi vain hailakan aavistuksen siitä - niin, hulvattomuudesta - mitä esitys tarjosi, niinpä esitys jäi melkein näkemättä. Onneksi … Jatka artikkeliin Hulvaton Bouvard ja Pécuchet
Erinomaisuutta